Oma polku voi yllättää – koulukiusattu Jani löysi vahvuutensa

Supermalli, huipputason kilparatsastaja, laulajatähti... Tällaisissa tulevaisuuden ammateissa taiteellinen ja heittäytyvä Jani Laakso, 21 näki itsensä lapsuudessaan.

"Tai no laulajan lahjoja mulla ei ole yhtään, joten se oli aika epärealistinen haaveammatti", hän nauraa nyt vuosia myöhemmin.

Elämä kuljetti kuitenkin esiintymislavojen sijaan toisenlaiselle uralle: lähihoitajakouluun. Vanhustenhoidon parista Jani löysi työn, josta hän on ylpeä ja jossa hän kokee pääsevänsä aidosti hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja potentiaaliaan.

Lapsuuden haaveetkin ovat edelleen mukana elämässä. Ratsastuksen pariin hän pääsee tuulettumaan perheen tallilla, jonne suuntaa hoitamaan hevosia töiden jälkeen. Ystäviensä kanssa ulos lähtiessään hän ehostaa itsensä catwalk-tyyliin: meikkaa näyttävästi ja vetää jalkaansa korkeat korot.

Kiusaaminen teki vahvemmaksi

Vaikka Jani on tänä päivänä itsevarma, hän on kulkenut pitkän tien nykyhetkeen. Kouluvuosia varjosti kiusaaminen. Janin haaveita lytättiin ja mielenkiinnon kohteita väheksyttiin. Vaikka hän yritti olla välittämättä, jäivät ilkeät sanat väistämättä pään sisään.

"Tosi paljon haukuttiin ulkonäön perusteella. Mulla oli silloin paha akne, pizzanaama oli aika perus. Muistan hyvin, kun kaveri tokaisi että olen liian ruma malliksi. Tai sitten huudeltiin homoksi, vaikka en edes itse silloin vielä ymmärtänyt sitä."

Lannistavat sanat saivat ensin Janin kätkemään unelmansa sisälleen. Hän ei kuitenkaan koskaan unohtanut niitä. Nurinkurista kyllä, Jani uskoo, että kiusaajat tekivät hänelle myös palveluksen. Muiden kyseenalaistaminen teki hänestä lopulta entistä vahvemman.

"Olin liiankin herkkä muiden mielipiteiden suhteen. Nykyään mulle on ihan sama, mitä ihmiset huutelevat. Tiedän mitkä ovat vahvuuteni, eikä ilkeät kommentit pääse enää ihon alle."

Lavahaaveista lähihoitajuuteen

Yläasteen jälkeen Janissa heräsi voimakas halu näyttää kiusaajille ja ennen kaikkea itselleen, mihin kaikkeen hän pystyy. Hän kuvailee rakentaneensa pala palalta omannäköisensä elämän. Mutta mitä hän ajattelee nykyisestä työstään? Onhan lähihoitajuus kuitenkin melko kaukana parrasvalojen välkkeestä.

"En voi kieltämättä sanoa olevani lapsuuden haaveammatissani, mutta se ei todellakaan ole pettymys. Saan käyttää parhaita puoliani joka päivä ja auttaa ihmisiä. Olen ylpeä, kun voin sanoa olevani hoitaja. Kaikista ei ole tähän työhön."

Jani kokee olevansa lähihoitaja vanhusten parissa elementissään. Jo lapsuudesta asti hänen vahvuuksiaan olivat ulospäin suuntautuneisuus, käytöstavat ja hyvät sosiaaliset taidot. Hän haluaa kannustaa jokaista löytämään oman potentiaalinsa.

"Kaikilla on erilaisia taitoja, osaamisia ja kykyjä! Ihmisten kanssa oleminen, laulaminen, piirtäminen... se voi olla mitä vain. Tärkeää on, että löytää työkalut, jolla niitä pääsee käyttämään."

Ei onni etsien löydy, vaan eläen

Oman näköisen polkunsa rakentamisen lisäksi Jani on ollut määrätietoinen myös ansaitsemisen suhteen. Hän on tottunut paiskimaan hommia unelmiensa eteen, eikä pelkää tavoitella asioita, joita haluaa.

Hän on kiitollinen perheelleen, josta on aina löytynyt tuki ja turva. Hänen elämässään on paljon vahvoja naisia, äiti, mummo ja kummitäti, jotka ovat kaikki myös painottaneet työn tekemisen tärkeyttä.

"Kun sanoin haluavani oman Audin, kummitätini sanoi, että sitten pitää tehdä niin paljon töitä, että sen saa. Ja minä tein", Jani virnistää.

Mahdollisuuksia Jani näkee olevan rajattomasti. Seuraavat isot unelmat liittyvät hevosiin. Ensin hän haluaisi teettää tammallaan varsan, sitten jossain vaiheessa omistaa oman tallin maalla. Ehkä jonain päivänä myös haave malliudesta toteutuu. Kun sen aika tulee, muiden mielipiteillä ei ole enää väliä.

Kova työ palkittiin: Työnantaja näki sokean Azran päättäväisyyden ja potentiaalin

Et pysty opiskelemaan tietokonetekniikkaa. Et pysty selviytymään yksin ulkomailla. Et pysty löytämään tietokonetekniikan alan töitä.

Verkkokalvon rappeumaa koko ikänsä sairastanut Azra Tayyebi, 32, on kuullut monta kertaa, mihin kaikkeen hän ei pysty. Lopullisesti Azra menetti näkönsä kahdeksan vuotta sitten. Hänellä on omakohtaista kokemusta siitä miten lannistavalta tuntuu, kun ihmiset eivät usko toisen unelmiin ja mahdollisuuksiin.

"Ammattikouluun hakiessani opettajani kysyi, miten heikkonäköinen muka siihen pystyisi. Moni oli sitä mieltä, etten pysty lähtemään Iranista Eurooppaan opiskelemaan. Töiden löytämisestä sanottiin, että jos näkevän on vaikea löytää oman alan työ, niin miksi minä onnistuisin. Epäilyjä on ollut läpi elämäni."

Azra on kuitenkin osoittanut lukuisat epäilykset vääriksi. Hän on oppinut, että asiat onnistuvat tavalla tai toisella, kun on vaan valmis yrittämään ja tekemään kaikkensa tavoitteidensa eteen.

"Uskon, että Jumala on antanut minulle taitoja ja mahdollisuuksia. Mutta minun pitää itse tehdä sitkeästi töitä ja kehittää taitojani, jotta pääsen käyttämään niitä."

Tietokone avasi uusia mahdollisuuksia

Palataan pieneksi hetkeksi ajassa taaksepäin. Koulussa Iranissa käsialan merkitystä korostettiin. Nuori Azra kirjoitti innoissaan runoja ja tarinoita, mutta kun hän näytti niitä opettajalleen tai tovereilleen, he sanoivat vain etteivät saa selvää hänen kirjoituksistaan. Tarinat jäivät kertomatta. Tämä oli Azralle kova paikka – kunnes hän löysi välineen, jolla ylittää heikon näön aiheuttamat rajoitukset.

"Isän työpaikalla oli tietokone, jota pääsin käyttämään. Viimeinkin kirjoittamaan kuin kuka tahansa muukin. Tajusin, että tietokone voi auttaa ihmisiä. Myöhemmin ymmärsin, että myös minä voin auttaa muita: Jos osaisin suunnitella ohjelmia ja nettisivuja, voisin auttaa tekemään ne oikein. Niin, että niiden tarjoama tieto on saatavilla kaikille ihmisille."

Azra pääsi opiskelemaan tietokonetekniikkaa ammattikouluun ja suoritti sen jälkeen vielä kandintutkinnon Mashadin yliopistossa, Iranissa. Azran opettaja piti hänen valitsemaansa tietä mahdottomana, eikä uskonut, että Azran kannattaisi jatkaa maisterivaiheeseen. Miten muka näkövammainen tyttö voisi työskennellä tietokonetekniikan parissa?

Azra oli eri mieltä. Siitä alkoi matka Itä-Suomeen, Joensuun yliopistoon.

"Pohjoismaat kiinnostivat minua kehittyneiden vammaisten oikeuksien takia. Pääsin ensin yliopistoon Ruotsiin, mutta valitsin lopulta kuitenkin Joensuun. Se oli vielä silloin ilmainen myös ulkomailta tuleville opiskelijoille."

Vaikeuksien kohtaaminen vie eteenpäin

Azra oli päättänyt, että hän haluaa itse kulkea oman vaikean tiensä – kirjaimellisesti. Se ei tarkoita, etteikö häntä olisi pelottanut. Pelkojen voittamisessa ovat auttaneet usko, vanhempien ja ystävien tuki sekä Azran päättäväisyys kohdata vaikealta tuntuvat asiat.

"Joensuussa asuin noin 3,5 kilometrin päässä yliopistolta ja opiskelijana halusin säästää bussilipuista ja kävellä sen sijaan. Silloin olin vielä pelkästään keppini varassa, ilman nykyistä opaskoiraani Helmiä. Monet illat venyivät pitkiksi, kun kävelin harhaan ja jouduin pyytämään ihmisiltä apua."

Azra kulki matkan sinnikkäästi jalan edestakaisin, vaikka eksyi aluksi joka kerta. Reitin opettelu ulkoa kesti yhteensä kolme viikkoa. Azran ystävä ihmetteli, onko se todella välttämätöntä.

"Sanoin, että minun on pakko tehdä se ja kohdata pelkoni. Nyt osaan Joensuun kadut kutakuinkin läpikotaisin", Azra muistelee hieman hymyillen.

Työnantaja näki Azran potentiaalin

Azra on asunut Suomessa nyt noin kuusi vuotta. Hän valmistui tietojenkäsittelytieteen maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta keväällä 2017. Nyt hän toteuttaa kutsumustaan digitaalisten palvelujen saavutettavuusasiantuntijana Helsingissä Avaava Digitalissa.

Azra tietää kuinka paljon merkitsee, että löytyy ihminen, joka uskaltaa katsoa asioita eri tavalla ja tunnistaa muiden potentiaalin. Ennen nykyistä työpaikkaa hän ehti lähettää lukuisia työhakemuksia ilman kutsua haastatteluun.

"CV:ni herätti kiinnostuksen, mutta usein kun selvisi, että olen sokea, en saanutkaan kutsua haastatteluun. Jatkoin kuitenkin, koska uskoin vankasti, että minulla on annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle."

Azran intohimo saavutettavuusasioita kohtaan jäi kuitenkin eräästä työhaastattelusta nykyisen työnantajan, Avaava digitalin perustajan Petteri Alinikulan, mieleen. Kun Petteri myöhemmin samana syksynä lähti perustamaan omaa saavutettavuusratkaisuja tarjoavaa yritystä, oli Azra ensimmäinen työntekijä, jonka hän palkkasi.

"Jokaisen pitää olla valmis taistelemaan sen eteen, että oma potentiaali tulee nähdyksi. Toisaalta nähdyksi tuleminen vaatii myös, että muut ihmiset ovat valmiita antamaan mahdollisuuden. Tästä rohkeudesta olen kiitollinen Petterille."

Jokainen voi luoda oman versionsa

Saavutettavuusasiantuntijana Azralla on korvaamatonta annettavaa. Hän pystyy samaistumaan apuvälineitä käyttäviin ihmisiin, joille ratkaisuja suunnitellaan, mutta hän myös puhuu samaa kieltä koodaajien kanssa ja ymmärtää mikä on teknisesti mahdollista.

Azra uskoo, että nykyiseen työhön päätyminen ei olisi ollut mahdollista Iranissa. Moni näkövammainen opiskelee kyllä korkeakoulussa, mutta heillä ei välttämättä ole koskaan mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään.

"Suomessa kukaan ei sano minulle, että en saa tehdä jotakin. Toki täälläkin näkövammaisiin liitetään monia turhia olettamuksia esimerkiksi siitä, mitä meidän kuuluisi opiskella. Minua ei haittaa kertoa, miten selviydyn työstäni, mutta minua ärsyttää, jos ihmiset olettavat, että jostain asiasta voi selviytyä vain tietyllä tavalla. Ymmärrän, että kaikilla ei ole kokemusta näkövammaisten kanssa työskentelystä, mutta toivoisin, että jokainen olisi valmis haastamaan omia ennakkokäsityksiä."

Azra kasvoi lapsuuden unelmansa mukaiseksi aktiiviseksi naiseksi, joka tekee paljon ja on monessa mukana. Sanonta, joka on jäänyt hänen mieleensä todella kiteyttää kaiken, mihin hän uskoo:

"Jos joku muu on tehnyt saman asian, minäkin osaan. Jos kukaan muu ei ole tehnyt sitä ennen, ehkä minä voisin olla ensimmäinen."

Kun koiravideo muutti kaiken

Jose Ahosen alanvaihdoksen ratkaisi lopulta yksi YouTube-video. Nykyään mentalistina ja kouluttajana työskentelevä Jose uskoo vuorovaikutuksen ja mielikuvaharjoitusten voimaan. Ajatusten lukemisessa ei hänen mielestään ole mitään yliluonnollista - sen sijaan sitä voi hyödyntää kuka tahansa, ammatista riippumatta.

Esiintymisiä, taikatemppuja, matkustamista, kirjoittamista ja kouluttamista... Näistä koostuu Jose Ahosen työ. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin. Aiemmin muun muassa visuaalisena suunnittelijana työskennellyt Ahonen haaveili pitkään taikurin ammatista. Pikku hiljaa keikkamäärät kasvoivat, ja nuorten mediapajan valmentajan pesti lyheni ensin osa-aikaiseksi.

Vuonna 2014 tapahtui jotain, joka yllätti taikurinkin täysin.

"Meillä oli siihen aikaan koira, jolle tein yksinkertaista taikatemppua. Näytin sille herkkutikun ja sitten kadotin sen. Koiran reaktioita oli hauska katsoa."

Siitä syntyi idea videosta, jossa Ahonen teki saman tempun useammalle koiralle. Lopputulos ladattiin YouTubeen perjantai-iltana.

"Kun heräsin aamulla, videolla oli 30 000 katsojaa. Luvut nousivat ja nousivat, iltaan mennessä katsojia oli yli miljoona."

Kun puhelimet rupesivat videon suosion vuoksi soimaan ympäri maailmaa, päätti Ahonen irtisanoutua päivätyöstään ja siirtyä täysipäiväisesti unelma-ammattiinsa.

Itsevarmuutta mielikuvaharjoittelusta

Ahoselle on selvää, että hänen vahvuutensa on ihmisten kanssa olemisessa. Varsinkin mikroilmeiden tunnistamisessa hän on omaa luokkaansa. Tästä on ollut hyötyä sekä mentalistin työssä että nuorten valmentajana.

"Näissä molemmissa töissä on kyse siitä, että havainnoidaan ihmisiä. Pyritään olemaan aidosti läsnä ja kuunnellaan. Usein ihmiset eivät kuuntele toisiaan aidosti. Kun toinen puhuu, toinen ei jo kuumeisesti, mitä nerokasta voisi itse sanoa seuraavaksi. Kun sitten lopulta pääsee puhumaan, toinen miettii vastaavasti jo omaa vuoroaan. Tästä syntyy ajatuspingistä, ei aitoa vuorovaikutusta. "

Välillä ihmisten potentiaali on Ahosen mukaan piilossa huonon itsetunnon alla. Itsetuntoa voi vahvistaa menemällä sopivasti epämukavuusalueelle. Kun huomaakin pärjäävänsä myös siellä, saa lisää itseluottamusta ja ammatillista itsetuntoa. Apuna voi käyttää mielikuvaharjoittelua.

"Aivoille on sama, tehdäänkö me jotain asiaa oikeasti vai kuvitellaanko vain tekevämme -samat alueet aktivoituvat. Teki mitä tahansa tärkeää, niin kannattaa käydä ensin mielessä se tilanne ja kuvitella itsensä onnistujana siinä. "

Myös kehollisuudella on merkitystä.

"Ilmeet ja kehon kieli aiheuttaa tunteita ja toisin päin. Jos mennään esimerkiksi työhaastatteluun, on tärkeää ottaa kehollisesti itsevarma olo heti aamulla. Ei olla hartiat lysyssä vaan rennosti luottavaisena. Jo se tuo hyvää mieltä. Hymyily on myös hyvä. Kun keholle saadaan sellainen olo, että tässä on hyvä meininki, niin mielikin lähtee siihen mukaan."

Miten ajatuksia luetaan?

Ahosen mukaan häneltä kysytään usein, miten ajatuksia luetaan. Esimerkin antaakseen hän käskee ajatella seuraavia asioita (kirjoita vaikka vastauksesi paperille):

1. Ajattele lukua 1 ja 10 välillä.
2. Ajattele jotain väriä.
3. Ajattele jotain työkalua.

Ajattelitko lukua 7, väriä punainen ja työkalua vasara? Ahonen arvelee, että muutama näistä osui todennäköisesti oikeaan myös sinun kohdallasi.

"Se ei kuitenkaan johdu siitä, että lukisin ajatuksia vaan siitä, että minulla on tietoa ja kokemusta siitä, mitä ihmiset useimmiten vastaavat."

Hyödyntämällä oman alan tietoa ja kokemusta, ja kuuntelemalla aidosti muita, päästään Ahosen mukaan ainakin lähelle ajatusten lukemista.

Rakkautta, intohimoa ja pakkomiellettä

Potentiaalin tunnistaa Ahosen mielestä rakkaudesta ja kiinnostuksesta tekemistä kohtaan. Oman ammattinsa hän kertoo edellyttävän potentiaalin lisäksi periksiantamattomuutta ja halua tehdä paljon työtä.

"Olen sanonut, että tässä ei intohimo riitä. Asiaa kohtaan pitää olla pakkomielle. Itse mietin unissanikin näitä asioita. Täytyy ehkä jollain tavalla olla vinksahtanut, että tätä hommaa tekee", Ahonen nauraa.

Vaikka Ahonen elääkin nyt unelmaansa, tuottaa myös aiempi ammatti edelleen iloa.

"Välillä kaupungilla tulee vastaan niitä ihmisiä, jotka olivat aikoinaan mediapajalla. Kun he tulevat kiittämään ja kertomaan, että olen pystynyt auttamaan heitä eteenpäin, se on parempaa kuin mikään yleisön kehu."

Synttärilahja muuttuikin ammatiksi

Kun Maija Mattila täytti 18 vuotta, hän sai syntymäpäivälahjaksi studiokuvaukset. Kameran edessä hehkuvan Maijan kuvat ihastuttivat muotimaailmaa, ja sittemmin häntä on nähty sekä catwalkeilla että kuvauksissa.

Mallimaailma on monimuotoistunut viime vuosina. Persoonallinen olemus on hyvä lähtökohta, mutta sen lisäksi vaaditaan lahjakkuutta, kuvauksellisuutta ja halua tehdä töitä. Näitä kaikkia löytyy Maijasta, jonka kaunis ihonväri on sekoitus suomalaisia ja nigerialaisia geenejä.

Persoonallinen malli on kerännyt itselleen nopeasti uskollisen fanikunnan, mutta myös soraääniä on kuulunut. Erityisesti Maijan entisessä koulussa erilaisuutta oli välillä vaikea hyväksyä. Maija joutuikin kuulemaan ikäviä asioita muun muassa ihonväristään. Tämä tuntui ikävältä, mutta päättäväinen nainen ei antanut sen lannistaa.

"Se tuntui tosi ikävältä, mutta mä pääsin siitä eroon. En kauheasti mieti sellaisia vanhoja asioita."

Käännöksiä, kuntoilua ja hyvää käytöstä

Mallin työ vaatii paljon treenaamista. Maija käy ahkerasti kuntosalilla. Lisäksi on opeteltava poseerausta, käännöksiä ja catwalk-kävelyä. Se kannattaa, sillä työ on mieleistä.

"Mä rakastan diivailua. Meikit on ihania. Tykkään diivailla ja olla kaunis ja hyvä tyyppi muille ihmisille."

Myös unelmatyössä on silti kääntöpuolensa. Muotinäytöksissä työskentely asun vaihtoineen on sekuntipeliä, ja siitä Maija ei pidä.

"Mä en tykkää kiireestä. Mä heti suutun", Maija nauraa.

Ammattilaisena Maija tietää, että kiireestä huolimatta asenne on säilytettävä positiivisena.

"Hyvä malli on sellainen, joka käyttäytyy hyvin ja puhuu kauniisti. Ei saa käyttäytyä rumasti."

Kohti New Yorkia

Mallin töiden ohella Maijalla on vielä vuosikoulua jäljellä. Vapaa-ajallaan hän viettää omien sanojensa mukaan ihan perusarkea.

"Katsotaan kavereitten kanssa leffoja ja käydään kaupungilla. Sitten mä joskus käyn niillä kylässä ja tehdään musiikkia ja tällaisia."

Jos mallin työt alkaisivat jonain päivänä kyllästyttää, Maijalla on suunnitelmat selvillä.

"Voisin olla tanssija tai pop-tähti."

Maijan suurin unelma on päästä New Yorkin catwalkille. Ehkä sekin vielä jonain päivänä toteutuu.

"Kannattaa treenata, eikä kannata luovuttaa. Pitää aina uskoa itseensä."

Syrjäytymisvaarasta yritysmaailman huipulle

Rikkinäisessä kodissa kasvaneen Taneli Tikan nuoruus sisälsi kaikki syrjäytymiseen tarvittavat ainekset. Vaikeista kokemuksista syntyi kuitenkin kasvuhakuinen ja myönteinen ajattelutapa, jonka avulla Taneli on luonut merkittävän uran sarjayrittäjänä ja enkelisijoittajana.

Perheen vanhimpana lapsena Taneli tottui jo lapsuudessaan olemaan tukena nuoremmille sisaruksilleen.

"Olemuksessani oli ehkä jotakin sellaista, joka sai myös kaverit kysymään minulta usein neuvoa. Siinä oli paljon kannettavaa, jouduin ratkomaan monenlaisia asioita vaikka olin itsekin vasta nuori. Siitä tuli sellainen olo, että on epätäydellinen."

Taneli koki kuitenkin oppivansa tilanteesta.

"Opin, että kaikki ei aina mene ensimmäisellä kerralla putkeen. Täytyy olla sitkeä ja opetella uusia taitoja, niin lopulta onnistuu."

Tärkeää yhtälössä oli se, että vastuun lisäksi Taneli koki saavansa myös vapautta.

"Sain toteuttaa itseäni ja tavoitella niitä asioita, joita pidin tärkeinä ja joista olin innostunut. Se on varmaankin sellainen tekijä, joka edesauttoi kasvuhakuisen asenteen syntymistä."

Tikan käsitys ihmisistä yleensäkin on kasvuhakuinen ja positiivinen.

"Ajattelen, että kaikilla ihmisillä on halu kehittyä ja kasvaa, olla parempia versioita itsestään. Pyrkiä ainakin onnellisuuteen, ellei jopa tekemään hyvää elämässään."

Usko ja luottamus ihmisiin sekä heidän haluunsa kasvaa on korostunut myös Tikan johtamistyylissä. Hän ei ole yhtä mieltä joidenkin konservatiivisten johtajien viljelemän lauseen ’luottamus hyvä, kontrolli parempi’ kanssa.

"Ihmiset osaavat käyttää omassa elämässäänkin rahaa vastuullisesti, tehdä muun muassa asuntokauppoja. Miksei heihin siis voisi luottaa työpaikan asioissa? Toimistotarvikkeiden ostamiseen ei tarvita kontrollia."

Arvostukseen ja luottamukseen perustuva johtaminen ei miellytä kaikkia, ja siksi Tikka on saanut välillä kritiikkiä.

"Tällainen negatiivinen palaute tuntuu toki sillä tavalla ikävältä, että se osuu jollain tapaa mun persoonaan ja siihen, mitä pidän tärkeänä."

Kaikesta voi oppia

Tikka on identtisten kaksospoikien isä. Positiivinen asennoituminen ihmiseen, kasvuun ja kehittymiseen näkyy myös kasvatuksessa.

"En koskaan sano pojilleni, että he ovat tuhmia, tai varsinkaan sitä, että he olisivat tyhmiä."

Hölmöilystäkin voi oppia. Tikka ottaa esimerkiksi tilanteen, jossa lapset rikkoivat maljakon.

"Sanoin, että te ootte tosi hyviä oppimaan asioita ja nyt te opitte, ettei maljakoita kannata rikkoa. Jos niin tekee, tulee paha mieli ja jäljet pitää siivota."

Tikka ei myöskään yksinkertaista asioita liikaa. Jos pojat vaikkapa kysyvät, mistä isän kengät on tehty, hän vastaa niin kuin asia on.

"Ne on tehty eukalyptuspohjaisesta biopolymeerista. On hienoa nähdä, kun ne toistaa sen 2-vuotiaan sanavarastolla ja pystyvät siihen. Yritän kasvattaa heille tätä samaa kykyä olla utelias ja ylittää itsensä."

Nykyään on enemmän mahdollisuuksia kuin ikinä

Tikka pitää suurimpana vahvuutenaan kykyä omaksua uutta tietoa nopeasti. Oma ura alkoi rakentua aikoinaan sen kautta, että hän opetteli itse koodaamaan. Myöhemmin hän suoritti Aalto-yliopiston EMBA-tutkinnon vuosikurssinsa parhain arvosanoin. Tikka pitää jatkuvaa oppimista ja itse opettelemista edelleen tärkeänä.

"Tärkeää on hahmottaa, ettei ole muiden vastuulla kaataa osaamista kenenkään päähän, se on jokaisen oma tehtävä."

Työelämän muutoksissakin Tikka näkee asenteensa mukaisesti paljon mahdollisuuksia.

"Tällä hetkellä on maailman historian parhaat mahdollisuudet opetella uutta, tarvittaessa jopa kokonaan uusi ammatti. Netti on täynnä ilmaisia verkkokursseja, tietoa ja verkostoja."

Mitä sitten kannattaa opetella, riippuu Tikan mukaan ihmisestä itsestään.

"On tärkeää hahmottaa, kuka on ja miten toimii – ja valita taistelunsa sen mukaan. Heikkouksien parantaminen voi olla epämiellyttävää puuhaa, jolloin vie kauheasti energiaa kehittyä edes keskinkertaiseksi. Mutta jos saman energian keskittää siihen, missä on jo valmiiksi hyvä, voi nousta nopeasti erinomaiselle tasolle."

Villen uraresepti: avoimin mielin, askel kerrallaan

Jotkut suuntaavat päämäärätietoisesti kohti tiettyä tavoitetta, toiset hyödyntävät elämän eteen tuomia mahdollisuuksia ja muovaavat ne itsensä näköisiksi. Avoin asenne ja halu osoittaa kykynsä on vienyt Villen varastotyöntekijästä palvelukoordinaattoriksi.

Villellä ei ole koskaan ollut vahvaa haaveammattia. Sen sijaan hänellä on ollut kirkas halu kehittää osaamistaan pikkuhiljaa ja edetä työssä porras portaalta, kykynsä näyttäen. Lukion ja armeijan jälkeen opiskelupaikkaa vailla olevana Ville asetettiin karenssiin ja velvoitettiin työharjoitteluun.

- Karenssi ja työharjoittelukorvaus eivät innostaneet. Halusin fiksua hommaa, joten lähetin hakemuksia mol.fi:stä löytämiini paikkoihin.

Ensimmäinen työtarjous tuli Villelle tuntemattomasta, logistiikan digitalisointiin erikoistuneesta yrityksestä. Koska muista työpaikoista ei ollut vielä kuulunut mitään, päätti Ville ottaa työn vastaan. Aluksi hän työskenteli varastossa 6 tuntia päivässä. Työn ohessa hän pääsi tutustumaan siihen, millaisia tuotteita yritys myy.

- Näin, mitä asiakkaille lähtee, mitä sieltä tulee takaisin ja millaista palautetta sieltä saadaan. Tuntui hienolta olla osa yritystä, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita käyttämään aikaa itselleen olennaisempaan työhön.

Ville halusi ensin lisätunteja varastosta, mutta suora yhteys asiakkaisiin kiinnosti. Hän kertoikin toistuvasti muun muassa osaamiskeskusteluissa olevansa kiinnostunut myyntitehtävistä. Lopulta periksiantamattomuus tuotti tulosta ja Villelle tarjottiin mahdollisuutta päästä myyntiorganisaatioon sisäisen haun kautta.

- Hakuprosessissa minua pyydettiin muun muassa pitämään sisäinen myyntiesittely haluamastani tuotteesta. Sain paikan.

Intohimona asiakkaan auttaminen

Myyntitehtävät veivät Villen muun muassa kylmäsoittojen pariin. Vaikka Ville oli aiemmin kärsinyt luurikammosta, hän huomasi selviävänsä myös puhelintyöstä hyvin – eikä luuri enää pelottanut. Pelkojen voittaminen, positiivinen ajattelu ja luottamuksen kasvattaminen omia kykyjä kohtaan ovatkin Villen mielestä osa ihmisen potentiaalia.

- Potentiaali on sisäistä energiaa, joka vie eteenpäin silloinkin, vaikka pelottaisi.

Villen potentiaalia ohjaa halu auttaa ihmisiä. Parhaan mahdollisuuden siihen tarjosi aluksi myyntiorganisaatio, mutta kun yritykseen luotiin palveluorganisaatio, Villeä pyydettiin siihen mukaan. Palvelukoordinaattorina Ville pääsee auttamaan asiakkaita entistä enemmän.

- Haluan auttaa, palvella ja kuunnella. Se pätee niin töihin kuin vapaa-aikaankin.

Auttamisvalmius ja avoin mieli on vienyt Villen myös luottamustehtäviin.

- Kun suhtautuu avoimesti asioihin eikä heti kieltäydy yllättävistäkin mahdollisuuksista, pääsee elämässä eteenpäin.