Päivitämme verkkosivujamme pe 15.11. klo 8-11, jonka aikana sivut ovat pois käytöstä.

Mies on kyyritynyt pelokkaana kirjoituskoneelle. Seinällä kohoaa mörön mallinen varjokuva.

Työelämän haamut, robotit ja silppusankarit

Vieraskynä: Ilkka Halava, tulevaisuustutkija, työelämäasiantuntija, hallitusammattilainen ja Suomen suosituin puhuja

Työelämän kasvavista paineista, kiky-tunneista ja sovellettavista työehtosopimuksista riittää keskustelua lopuilleen kääntyvän vuoden jokaiselle viikolle. Työn vaativuus, robotit, algoritmit ja alustatalous nähdään kaikki mielellään uhkana ja varmana merkkinä työelämän huonontumisesta. Samaan aikaan työntekijän autonomia, tekniset apuvälineet ja inspiroivat työympäristöt ovat muuttaneet työtä kiistatta paremmaksi, vaikka parannuksille ei yleensä palstatilaa löydykään.

Helposti myös unohtuu, että vuonna 2017 työntekijöiden järjestäytymisaste oli enää 59,4 prosenttia ja se on laskenut viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2013 (TEM). Jos työelämä olisi muuttunut ei-toivottuun suuntaan, niin järjestäytymisaste kasvaisi. Ehkä työn laatuarvioiden sijasta meidän pitäisi miettiä niitä rakenteita ja sisältöjä, jotka murrosaikana ovat jääneet monelta analysoimatta.

Murrosaika haastaa meidät ajattelemaan suurempia kokonaisuuksia: muuttuvaa tapaa tuottaa arvoa, nuorempien sukupolvien uutta normaalia, osaamistarpeiden epäjatkuvuuskohtia ja maapallon kestävyyttä. Viimeksi mainittu teema on selkeimmin esillä suomalaisissa kahvipöytäkeskusteluissa eikä vähiten siksi, että se on lopulta kysymyksistä olennaisin. Osaammeko muuttaa yhteiskuntiemme systeemejä niin, että maapallon kuormitus vähenee ja samalla elämän laatu paranee?

Ihmiskunnan paras – ja todennäköisesti myös ainoa – tie ekologiseen imperatiiviin reagoinnissa on nopeutettu siirtyminen älykkäämpiin järjestelmiin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Uhkapuheiden sijaan meidän pitäisi keskittyä ymmärtämään liikenteen, tuotannon, energian, finanssialan, terveydenhuollon, materiaalikierrätyksen ja ruokajärjestelmän seuraava rakenne ja niihin liittyvät osaamistarpeet. Seuraavan tason systeeminen kehitys tuottaa paljon työtä ja osaamisen kehitystarpeita. Tulevien kahdenkymmenen vuoden aikana työpaikkojen määrä lisääntyy, ei vähene. Uudet järjestelmät vaativat aina runsaasti henkilöstöä toimiakseen moitteettomasti. Nämä järjestelmät ovat myös hajautettuja, jolloin pienempi yksikkökoko ja suurempi volyymi voivat osaltaan vastata pienempien paikkakuntien työpaikkatarpeisiin. Korkean teknologian Suomi hyötyy kasvavasti myös siitä, ettei se kuulu kolmen suurvallan blokkeihin. Ja kun robotti tulee taloon, niin ihmisten työpanosta tarvitaan moninkertaisesti aiempaan verrattuna.

Tämän ajan työpaikoilla ja kouluilla on yksi yhteinen piirre: ne ovat molemmat oppimisympäristöjä. Siksi työpaikoilla oppimisen tulisi olla elimellinen osa työpäivää sen sijaan, että puuhastelemme kolmen vuosittaisen koulutuspäivän kanssa. Osaamisen kasvattamisen rakennekysymyksissä työnantajilla on olennainen rooli, mutta työikäisillä itsellään pitäisi olla vahva halu panostaa omaa kehittymiseensä. Kun kuljemme parissa kymmenessä vuodessa kohti työelämää, jossa itsensä työllistämisen ja erilaisten joustavien työmuotojen osuus kasvaa merkittävästi, kysymys työntekijän investointihalukkuudesta nousee keskiöön. Yrittäjä ja itsensä työllistäjä tyypillisesti sekä nostaa palkkaa että investoi osaamistaan kasvattamalla työpaikkaansa, mutta palkansaaja pääsääntöisesti realisoi kaiken saatavissa olevan hyvän palkan muodossa investoimatta henkilökohtaisesti työpaikkaansa. Miltä näyttäisi työelämä, jossa jokainen meistä investoisi jollain tavalla työpaikkaansa myös työssäoloaikana eikä vain ennen töihin pääsyä?

Miten työnantaja puolestaan voi mahdollistaa oppimisinvestointeja? Itseohjautuvuuden lisääntyessä työnantajan kannattaisi antaa suurempia vapauksia työntekijälle tämän valitessa haltuun otettavia kompetensseja. Rakenteellisesti tärkeintä on nähdä työtehtävien tai -paikan vaihto prosessina, jossa työntekijä ei jatkokouluttaudu, vaan jossa työvälineet opettavat työntekijänsä tekemään uutta tehtävää ja uusi työ voi alkaa joustavasti, välittömästi. Erilaiset hybriditaidot ovat tulevan vuosikymmenen kovaa valuuttaa eikä työn tai osaamisten monipuolisuutta kannattaisi enää nimitellä silpuksi. Monoliittinen, yksitoikkoinen työ kuuluu koneille, ei ihmisille.

Suuri haasteemme on ymmärtää kouluttaa nuoret sukupolvemme seuraavan ajan työn järjestykseen ja sen kehittyneempiin systeemeihin. Nuorten sukupolvien uusi normaali ei enää sisällä resurssien rakenteellista tuhlausta, mutta radikaalisti älykkäämmän rakennetun ympäristön mahdollisuuksien hyödyntämistä täysimääräisesti. Uuden normaalin pitää syntyä kouluissamme tänään, tällä viikolla, tänä vuonna. Tulevan ajan osaamiskartalla ei ole meidän tapaamme muutamia kymmeniä kompetensseja, vaan tuhansia pieniä kyvykkyyksiä ja niiden yhdistelmiä. Kun lopultakin lakkaamme varastamasta koneilta töitä, joiden olisi pitänyt olla koneiden töitä jo alusta pitäen, meidän pitää pysähtyä miettimään ihmistyön tulevaisuutta. Se on kasvavasti monimuotoisuutta, vaihtelevuutta, ihmisen lajityypillistä runsautta ja rikastavia kohtaamisia. Pessimistien harmiksi ihmisen osa on hyvä.

Ilkka Halava

Ilkka Halava on tulevaisuustutkija, työelämäasiantuntija, hallitusammattilainen ja Suomen suosituin puhuja. Sydämellinen radikaali, oppimisaddikti ja usean organisaation luottosparraaja.

Takaisin

Linkki kyselyyn