Tuotannolliset ja taloudelliset perusteet
Työnantaja saa työsopimuslain mukaan irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.
Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa uusiin tehtäviin.
Työnantaja, jolla ei ole tarjota työntekijälle muuta työtä, voi käyttää määräysvaltaa myös toisessa organisaatiossa. Tällaisessa tilanteessa työnantajan pitää selvittää, voiko hän tarjota työtekijälle työtä muissa määräysvallassaan olevissa yrityksissä tai yhteisöissä.
Kaipaatko lisätietoa?
Lakiruutu-sarjan kolmannessa osassa käydään läpi tuotannollisin tai taloudellisin syin irtisanottujen jäsenten kysymyksiä. Lisäksi jaksossa käydään läpi niitä erityisryhmiä, joilla on korotettu irtisanomissuoja ja käydään läpi kiellettyjä irtisanomisperusteita. Katso video OMA+ -palvelussa!