Hyppää sisältöön

Tuleva aika

Tulevan ajan säännökset koskevat työkyvyttömyyseläkettä ja perhe-eläkettä. Näissä tapauksissa ennen vanhuuseläkeikää eläkkeelle jäävälle lasketaan eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi tietyin edellytyksin myös ns. tuleva aika eli alimpaan vanhuuseläkeikään jäljellä oleva aika. Tuleva aika lasketaan 1,5 % vuotuista karttumaa noudattaen. Tulevan ajan ansio määräytyy pääsääntöisesti eläketapahtumavuotta edeltäneiden viiden viimeisen kalenterivuoden (tarkasteluajan) ansioiden perusteella. Tulevan ajan eläkkeen saamisen edellytyksenä on, että työntekijällä on työeläkelakien mukaisia työansioita yhteensä vähintään 12 566,70 euroa työkyvyttömyyden alkamisvuotta edeltäneiden kymmenen kalenterivuoden aikana.