Vaihteleva työaika
Vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän työaika vaihtelee työsopimuksessa sovitun vähimmäis- ja enimmäismäärän välillä tai hän on sitoutunut tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa. Esimerkkinä tällaisista vaihtelevan työajan työsopimuksista voidaan mainita nollatuntisopimukset, joissa työajan vähimmäismääräksi on asetettu nolla tuntia viikossa eli työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota työtä.
Jos aloite vaihtelevasta työajasta tulee työntekijältä, ei sen käytölle aseteta rajoituksia. Aloitteen on kuitenkin tultava aidosti työntekijältä, joten työsopimukseen kannattaa kirjata työntekijän tarpeista johtuva syy vaihtelevaan työaikaan (esim. päätoiminen opiskelu) molempien osapuolten oikeusturvan kannalta.
Työnantajan aloitteesta vaihtelevasta työajasta ei saa sopia, jos työvoimatarve on todellisuudessa kiinteä. Jos työntekijä tekee esimerkiksi jatkuvasti kiinteää 30 tuntista työviikkoa, on työsopimuksen vaihtelevaa työaikaa koskeva ehto pätemätön.
Vaihtelevan työajan ehto on lainmukainen, jos työntekijän työajat vaihtelevat työvoimatarpeen mukaan esimerkiksi 20-40 viikkotunnin välillä. Jos vaihtelevasta työaikaehdosta on sovittu työnantajan aloitteesta, on työnantajan annettava selvitys missä määrin ja missä tilanteissa työnantajalle syntyy työvoimatarvetta.
Työntekijän pyynnöstä työaikaehdon vähimmäismäärä on neuvoteltava uudelleen, jos kuuden edeltäneen kuukauden toteutuneet vähimmäismäärät eivät vastaa työsopimuksessa sovittua. Neuvotteluvelvollisuutta ei ole, jos vähimmäismäärästä on sovittu työntekijän aloitteesta. Neuvottelut on käytävä yleensä noin 1-2 viikon sisällä työntekijän pyynnöstä ja hänellä on oikeus käyttää neuvotteluissa avustajaa.
Jos uudesta vähimmäistyöajasta ei päästä yksimielisyyteen osapuolten välillä, on työnantajan esitettävä kirjallisesti asialliset perusteet voimassa olevalle työaikaehdolle. Jos työnantaja ei suostu antamaan perusteluita, työntekijä voi ottaa yhteyttä työsuojeluviranomaiseen.