Hyppää sisältöön

Etusivu Työelämäopas Palkanmaksu Työntekijän oikeus palkkaansa työnteon estyessä

Työntekijän oikeus palkkaansa työnteon estyessä

Työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan, jos hän on ollut sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä voimatta kuitenkaan tehdä työtä työnantajasta johtuvasta syystä, ellei toisin sovita.

Jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, kuitenkin enintään 14 päivältä. Jos työnteon estymisen työsopimuksen osapuolista riippumattomana syynä on toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpide, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työoloihinsa tai työehtoihinsa, työntekijällä on oikeus saada palkkansa kuitenkin enintään seitsemältä päivältä.

Työnantaja saa vähentää em. perusteilla maksetusta palkasta määrän, joka työntekijällä on säästynyt työsuorituksen estymisen vuoksi sekä määrän, jonka hän on ansainnut muulla työllä tai jättänyt tahallaan ansaitsematta. Palkkaa vähentäessään työnantajan on noudatettava kuittausoikeuden rajoituksista annettuja säädöksiä.

Koulutusvinkkejä aiheesta

Voit tutustua aiheeseen lisää myös jäsenetuihisi kuuluvassa työelämän verkkokoulutuskirjastossa. Katsellaksesi koulutuksia, sinun tulee olla rekisteröitynyt verkkokoulutuskirjaston käyttäjäksi. Jos olet jo hyödyntänyt maksuttoman jäsenetusi ja ottanut palvelun käyttöön, kirjaudu sisään ja klikkaa suoraan koulutuksiin alla olevista linkeistä. Jos et vielä ole rekisteröitynyt palveluun, voit tehdä sen jäsentemme OMA+-palvelussa osiossa Webinaarit ja koulutukset. 

Työsopimuslaki – 5. Palkanmaksu