
Verkostoitumalla työtä, osaamista ja uusia näkökulmia
Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että käsilläsi oleva haaste ei tunnu löytävän ratkaisuaan? Olet pyöritellyt sitä jo tovin jos toisenkin, ja alkaa jo turhauttaa. Olet tiukasti kääriytyneenä ongelmasi kanssa oman kuplasi sisään, kunnes lopulta otat asian puheeksi sivulauseessa jonkun kanssa. Tämä keskustelu saakin lopulta vyyhdin selkenemään ja ratkaisun avain löytyy keskustelukumppanin tuoreiden ajatusten avulla. Harva innovaatio on syntynyt yksin puurtaen. Lue lisää verkostoitumisesta!
Hyvä kanava ajatusten pallotteluun ja avun etsimiseen on nykyään LinkedIn. Harva se päivä näen omassa julkaisuvirrassani ihmisiä, jotka etsivät itselleen vaikkapa etätyöpistettä kodin ulkopuolelta, apua etäkokousten fasilitointiin, tietyn palvelun myyjää tai uutta työpaikkaa. Aina löytyy heitä, jotka haluavat auttaa, tuntemattomiakin. Verkostoni ansiosta löysin nykyisen työni YTK-Yhdistyksessä työelämäpalveluiden kehittämisen parissa. Oma missioni onkin aina reagoida sellaisiin julkaisuihin, joissa etsitään uutta työtä. Pieneltä vaikuttava ele saattaa jollekulle olla ratkaiseva askel.
Verkostojen parasta antia on tiedon jakaminen ja uuden oppiminen. Uusia ideoita ja oivalluksia syntyy, kun ihmiset pääsevät vaihtamaan ajatuksia keskenään ja oppimaan yhdessä. Toimivassa verkostossa annetaan ja saadaan apua vuorollaan. Hyvä tulee hyvän luo, sanotaan. Voi käydä jopa niin, että kysyessäsi neuvoa verkostoltasi huomaat, ettei sinun tarvinnutkaan keksiä pyörää uudelleen, vaan joku oli jo ajatellut samaa kuin sinäkin.
Verkostoissa ideat usein iteroituvat eteenpäin. Jokin pieni ajatuksenaihiosi saattaa saada tarvitsemaansa polttoainetta muiden ajatuksista. Erilaisissa työelämän käänteissä verkosto toimii vertaistuen tarjoajana ja tsempparina. Verkostojen avulla löydetään uusia kumppanuuksia, kasvatetaan liiketoimintaa ja löydetään töitä. Onpa ammatillisten verkostojen myötä muodostunut myös ystävyyssuhteita.
auta, niin sinua autetaan
Hyvänä nyrkkisääntönä verkostoissa toimii yksinkertainen auttamisen logiikka.
Näkökulma verkostoitumisen aloittamiseen
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, missä kaikkialla sinun verkostosi ovat? Verkostoja on nimittäin kaikkialla: harrastuksissa, oman alan asiantuntijoiden kesken, työpaikalla, kaveriporukoissa, vapaaehtoistoiminnassa, somessa tai vaikkapa työmatkojen pendelöintikavereiden kesken. Omille pendelöintikavereilleni olen järjestänyt jopa pikkujouluglögittelyt!
Verkostot eivät yleensä synny itsestään ja niiden rakentaminen vaatii hiukan työtä. Minusta on tullut aktiivinen verkostoituja pikkuhiljaa. Eräs verkostoitumisinnon herättäjänä toimineita hetkiä oli työurani alkupuolella, kun silloinen esihenkilöni otti minut mukaan henkilöstöammattilaisten verkostotapaamisiin. Tämä oli ensikosketuksiani ammatillisiin verkostoihin ja muistan, miten hienolta tuntui päästä nuorena aloittelijana tällaiseen verkostoon mukaan. Kannustankin jo kokeneempia verkostoitujia rohkaisemaan uransa alkutaipaleella olevaa mukaan verkostoitumaan jo vaikka opiskeluaikana. Se kantaa varmasti hedelmää myöhemmin!
Voimaa verkostoyhteistyöstä
Mainitsemani henkilöstöammattilaisten verkosto on matkannut mukanani siitä lähtien ja samaisen verkoston kanssa myös YTK-Yhdistys on juuri aloittanut yhteistyön. Tämä verkosto on HENRY ry, joka tarjoaa oman ammatillisen viiteryhmän kaikille ihmisten johtamisesta ja henkilöstöasioista kiinnostuneille. Yhdessä tavoittelemme entistä kattavampaa palveluvalikoimaa jäsenillemme. Vastaavia eri ammattiryhmien, työtehtävien tai mielenkiinnon kohteiden ympärille perustettuja yhdistyksiä tai vapaamuotoisia verkostoja alkaa olla jo runsaasti. Etsi omasi ja liity rohkeasti mukaan oppimaan ja oivaltamaan!
Urani alkuvaiheen verkostotapaamisten jälkeen on oma ammatillinen verkostoni kasvanut hurjasti. Pidän verkostoani yllä pääasiassa LinkedInissä. Taktiikkani on yksinkertainen. Kutsun saavat kaikki, jotka ovat olleet kanssani tekemisissä ja yhä useammin myös julkaisujani kommentoineet tai niihin reagoineet. Lisäksi kutsun verkostooni myös kiinnostavia henkilöitä, joihin LinkedInissä törmään. Lisään mukaan saateviestin, jotta kutsun vastaanottaja tietää, miksi olen lähettänyt kutsun juuri hänelle.
Pidän siitä, että saan olla monenlaisten ihmisten ajatusten ympäröimänä, kun katson verkostoni kuulumisia. Matkaan tarttuu usein joku oivallus, idea tai uusi kontakti. LinkedInissä ei kaikkia verkoston jäseniä tarvitse henkilökohtaisesti tuntea. Yhteiset kiinnostuksenkohteet riittävät useimmille verkostoitumisen syyksi, joten verkostoitumiskutsu kannattaa lähettää avoimin mielin.
Myös me YTK-Yhdistyksessä haluamme tarjota jäsenillemme vertaisverkoston, jossa voit nostaa esille sinua askarruttavia aiheita työelämän pyörteistä. Facebookin Virittämö-ryhmä on syntynyt jäsentemme toiveista verkostoitua, joten siellä voit vaikka aloittaa uusien ihmisten bongaamisen verkostoosi. Ryhmässä jatketaan keskustelua myös järjestämiemme webinaarien teemoista.
Tervetuloa verkostoitumaan ja oppimaan!
Klikkaa tästä mukaan Virittämö - työelämän tuunaajat -ryhmään Facebookiin!

Mirva Puranen, kehityspäällikkö, työelämäpalvelut
Työskentelen jäsentemme työelämäpalveluiden kehittämisen parissa. Tavoitteenani on, että saat meiltä monipuolista tukea työnhakuusi ja työurasi vaiheisiin, osaamisesi kehittämiseen ja hyvinvointisi edistämiseen. Vuosien varrella kertynyt verkostoni sekä taustani rekrytoinnin, viestinnän, työnantajamielikuvan ja työnhakijoiden auttamisen parissa antavat perspektiiviä työelämän kiemuroihin. Missioni on rohkaista ja kannustaa ihmistä eteenpäin erilaisissa työelämän käänteissä – lempeästi ja inhimillisesti.
Kuva: Niko Niinivirta