HENRY ry Ihmisten kanssa huipulle

Työn murros – uutta kohti!

Marita Salo, HENRY ry.

Vuosi 2020 jää meille jokaiselle mieleen –  varmasti koronasta, mutta toivottavasti myös siitä, miten nopeasti voimme oppia uutta ja muuttaa toimintatapojamme. Lue uuden yhteistyökumppanimme HENRY ry:n toiminnanjohtajan Marita Salon ajatuksia ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja nappaa ilmainen tutustumisetu loppuvuodeksi Suomen suurimpaan ammatilliseen verkostoon!

Vuosi 2020 teki konkreettiseksi sen, mitä tulevaisuusseminaareissa on jo pitkään puhuttu työn murroksesta ja muutoksen kiihtymisestä. Monipaikkainen työ on monelle jo arkipäivää, harrastuksetkin ovat saattaneet siirtyä verkkoon ja opiskelukin tapahtuu verkossa. Monelta työ on myös vähentynyt tai loppunut ja tulevaisuus näyttää sumuiselta. Pysyvyyttä ja vakautta on työelämässä tarjolla enää harvalle, nopeita muutoksia ja epävarmuutta sen sijaan monille.

Miten siis kannattaa varautua tulevaan?

Paras keino pysyä työmarkkinoilla on jatkuva uuden oppiminen. Usein oppiminen tapahtuu työssä, mutta se voi tarkoittaa myös kokonaan uuden ammatin hankkimista, siirtymistä yritystoimintaan tai molempia. Aika ajoin onkin hyvä pysähtyä arvioimaan, onko omalla osaamisella kysyntää työmarkkinoilla nyt ja tulevaisuudessa. Jos ennusmerkit oman osaamisen kysynnälle näyttävät heikkenevää kysyntää, on viimeistään silloin hyvä hetki lähteä rakentamaan omaa osaamista useamman kuin yhden tukijalan varaan, jolloin yhden tukijalan pettäessä on mahdollisuus rakentaa seuraava ura toisen tukijalan varaan.

Muutosten keskellä verkostot ovat tärkeitä

Perheen ja läheisten tuen lisäksi on tärkeätä olla hyvä ammatillinen verkosto, joka rakentuu esimerkiksi opiskelu- tai kurssikavereista, työkavereista, oman alan kollegoista, mutta myös yhteistyökumppaneista ja vaikka harrastuskavereista, sillä joskus harrastuksestakin saattaa löytyä uusi työ. Parhaimmillaan ammatillinen verkosto tarjoaa ajankohtaista tietoa, ammatillista osaamista, koulutusta, tapahtumia, verkostoitumismahdollisuuksia ja jopa uusia työmahdollisuuksia.

Taloudellinen turva ja muutos voivat avata uusia mahdollisuuksia

Oman henkilökohtaisen talouden arvioimiseen kannattaa myös pysähtyä ja miettiä erilaisia tapoja varautua työelämän muutoksiin. Työttömyyskassan jäsenyys antaa monille taloudellista turvaa työelämän yllättävissä käänteissä. Oman talouden turvaksi on myös hyvä miettiä erilaisia mahdollisuuksia lisäansioihin, sillä monilla jo nyt tulot kertyvät useasta eri purosta: ansiotulosta, kevytyrittäjyydestä jne. Työn murros tarjoaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia niille, joiden työ ei ole fyysiseen työpaikkaan sidottu. Työpaikan sijainti ei enää samalla tapaa rajoita asuinpaikkaa, sillä etätyötä voi useinkin tehdä yhtä hyvin mökiltä tai vaikka aurinkorannikolta käsin ja vastaavasti asuinpaikka ei enää välttämättä rajoita työmahdollisuuksia vaan etätyötä voi nyt etsiä entistä laajemmin ja myös oman asuinmaan rajojen ulkopuolelta. 

Vuosi 2020 on opettanut meille pikavauhdilla mitä tulevaisuuden työelämässä vaaditaan: kykyä oppia ja uudistua muutoksen keskellä sekä löytää itselleen oma mahdollisuuksien polku, jota pitkin pääsee eteenpäin kohti unelmiaan. Näillä eväillä uutta kohti!

vierasblogin kirjoittaja Marita Salo, HENRY ry. toiminnanjohtaja

Marita Salo, HENRY ry:n toiminnanjohtaja 

HENRY tarjoaa esimiehille ja henkilöstöalan osaajille koko Suomessa ammatillisen verkoston, jossa on helppo pitää oma osaaminen ajan tasalla. 

nappaa HEnry ry:n tutustumisetu!

Oletko ihmisten johtamisen konkari tai tulevaisuuden osaaja? Oletpa henkilöstöalan ammattilainen, tiiminvetäjä, esimies, talouspäällikkö tai muutoin hoidat työssäsi henkilöstöasioita, HENRY:ltä löytyy Suomen suurin henkilöstöalan ammatillinen verkosto tukemaan osaamistasi.

Hyödynnä HENRY:n juhlavuoden kampanjaetu ja tutustu toimintaan loppuvuosi maksutta!

Lue lisää HENRYn jäseneduista

Näistä puhutaan

Takaisin

Linkki kyselyyn