
Työhakemuksessa aitous on A ja O
Työhakemus on kirjallinen pelinavaus. Sen avulla voi päästä työhaastatteluun tai joskus jopa suoraan töihin. Työhakemus on työnhakuprosessin tärkeä osa, johon liittyy myös paljon osaamista, jota on syytä harjoitella. Omasta osaamisesta ja kokemuksesta kertominen eivät aina riitä. Pitää myös kyetä katsomaan tulevaisuuteen ja kertomaan, miten voi ratkaista työnantajayrityksen haasteen omalta osaltaan. Tähän juttuun näkökulman tarjoaa yksi Suomen vauhdikkaimmista rekrytoijista, Valmet Automotiven Tomi Salo. Hänen mukaansa tärkeintä kaikesta on aitous.
Uudenkaupungin autotehdas eli Valmet Automotive on saanut paistatella julkisuudessa tämän tästä. Välillä rekrytointitarpeet ovat olleet mielikuvituksellisen suuria ja nopeita. Parin vuoden takaiset otsikot kertoivat, kuinka tehdas haalii työntekijöitä, ja kuinka parturista kuoriutuu autonvalmistaja parissa viikossa. Koronakriisin alettua vauhti oli edelleen kova, mutta suunta oli vaihtunut päinvastaiseksi. Autoala otti rajun osuman, kun toimitusketjut dramaattisesti pysähtyivät ja toimintaedellytykset loppuivat kuin seinään. Tehtaan piti sulkea ovensa seitsemäksi viikoksi. Se tarkoitti satojen ihmisten lomauttamista. Mutta autoala on nopea liikkeissään. Vauhti taas palannut entiselleen ja pääasiakas kysyy jo, voisiko tehdä enemmän.
”Tällä hetkellä menee olosuhteisiin nähden hyvin”, sanoo autotehtaan henkilöstöjohtaja ja rekrytoinneista vastaava Tomi Salo.
Hän kertoo, että viime vuoden elokuussa kaikki lomautetut palasivat takaisin ja rekrytointi on jälleen kovassa vauhdissa. Tehdas on palannut koronaa edeltävälle ja jopa korkeammalle tasolle. Rekrytoinnin tarpeita lisää myös työntekijöiden vaihtuvuus.
”Aina joku tulee ja menee. Ihmiset lähtevät opiskelemaan, armeijaan tai muualle. Joka kuu tarvitaan noin 30 työntekijää, jotta pysyisimme paikallamme. Koko ajan on rumba päällä”, Salo kuvailee. Vuoden 2020 lopussa tuli jälleen tarve saada nopeasti 400 tekijää lisää kahdeksassa viikossa. Se tarkoitti käytännössä 1600 hakemusta ja 800 haastattelua, ynnäilee Salo.
Voi siis hyvin kuvitella, että Uudessakaupungissa ollaan rutinoiduttu työnhakuun, prosessit ovat kristallikirkkaita ja systematisoituja. Ja totta onkin, että hakemukset ovat sähköisiä ja virtaviivaisuutta on ollut pakkokin hakea hakujärjestelmien avulla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valitsemisprosessissa huomioitaisi ihmistä.
”Meillä on oleellista yksi asia”, Salo aloittaa. ”Mitään tiettyä osaamisvaatimusta ei ole. Olemme Suomen ainoa autotehdas, emmekä voi olettaa, että alan työkokemusta tai osaamista olisi juurikaan tarjolla. Me koulutamme työntekijän.”
Ihminen nousee rekrytointivalinnan keskiöön
Tomi Salo nostaa esiin kaksi keskeistä valintaan vaikuttavaa seikkaa: ”Haluamme, että profiilista nousevat esiin motivaatio ja kyky oppia uutta.”
Voi kuulostaa pelkistetyltä, mutta taustalla on myös ajatus työn muuttumisesta. Salon mukaan on oltava valmis luopumaan menneisyydestä ja kohdattava uusi. Se edellyttää oppimisen taitoa. Miten tällaisen ulottuvuuden pystyy poimimaan lukuisista hakemuksista?
”Jos on tehnyt paljon kaikenlaista, se osoittaa että on valmis uusiin haasteisiin. Kannattaakin rohkeasti kertoa omasta monipuolisuudestaan”, Salo opastaa.
Toisaalta tämä pätee paremmin tuotannollisia töitä hakiessa. Asiantuntijatehtävissä substansseihin eli asiantuntijatietoon liittyvät asiat ovat edelleen tärkeässä roolissa. Salo kuitenkin muistuttaa, että kokonaisuus ratkaisee. Mutta miten esimerkiksi motivaatio ilmenee hakemuksissa? Salon mukaan se kyllä pomppaa esiin. Jälleen hän jakaisi hyvän työhakemuksen kahteen osaan, joista ensimmäinen on CV eli ansioluettelo ja toinen on itse hakemus.
”CV peilaa menneisyyttä ja kokemusta, hakemus taas liittyy tulevaisuuteen ja se kertoo parhaimmillaan hakijan tyypistä ja luonteesta. Näissä jutuissa rehellisyys on A ja O”, selvittää Salo.
Hän painottaakin aitouden merkitystä. Vain siltä pohjalta syntyy pitkiä työsuhteita. Tähän liittyy Salon mukaan taito, jota kaikki eivät luonnostaan osaa ja jota jokaisen pitäisi jossakin kohtaa hioa, nimittäin kirjoittaminen ja itsensä kuvailu.
”On parempi koettaa luoda neutraali vaikutelma kuin vaikkapa käyttää ironiaa tai sarkasmia. Ne eivät hakemuspaljoudessa useinkaan avaudu lukijalle. Mieluummin voi vaikka kertoa, että on työtön ja tarvitsee rahaa.”
Asiantuntijatehtäviin hakeutuessa pitäisi osata kirjoittaa, millaisella ratkaisulla työntekijä voisi ratkaista yrityksen haasteen: mitä tuon lisää ja miksi. Täytyy siis ymmärtää mihin tehtävään on hakemassa. Samaa pätee tuotannollisissa töissä. Uudessakaupungissa huomion keskipisteenä ovat ihmiset.
”Meillä toimitaan porukassa, tehdään ihmisten kanssa töitä ja ollaan koko ajan vuorovaikutuksessa. Kun sen ymmärtää etukäteen, osaa hakemukseenkin valita sanansa oikein.”

#työelämänkäänteissä
Artikkeli on osa uutta #työelämänkäänteissä -juttusarjaamme, jossa käsittelemme työelämää ja autamme jäseniämme onnistumaan sen käänteissä.