Iloinen lapsi keltaisessa sadetakissa sateenvarjon alla suojassa.

Onnistu turvallisesti

Petja Eklund, YTK:n työttömyysturva-asiantuntija

Monen menestyjän taustalla on tarina siitä, miten on uskaltanut keskittyä ja tehdä sitä, mihin löytyy sisäinen palo. Resepti vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta silti jään usein pohtimaan, miten se on mahdollista.

Nähdäkseni temppu vaatii kahdenlaista rohkeutta. Aivan ensimmäiseksi pitää olla riittävän rohkea ravistamaan omat rajat ja muut sovinnaisuuden kahleet yltään ja löytää itsestään kipinä siitä, mitä kaikkein eniten haluaisi tehdä. Tämä on korkeamman tason olemiseen liittyvä harjoitus ja siihen saa apua Anna Perhon valmennuksesta.

Toisenlainen rohkeus liittyy taloudellisiin valintoihin. Laskut juoksevat ja lainat on maksettava. Idealistikin ymmärtää, että unelmien toteuttamiseen tarvitaan alkupääomaa ja tulovirtaa.

Amerikkalaiset rakastavat ryysyistä rikkauksiin -tarinoita, mutta meillä Suomessa ei onneksi tarvitse lähteä äärimmäisyyksiin. Työelämän käänteissä on mahdollisuus purjehtia onnistuen, kunhan ottaa pienen hetken ja ennakoi tulevaa. Yksi keskeinen ennakoinnin keino on varmistua siitä, että oma työttömyysvakuutus on kunnossa. Se onnistuu helposti liittymällä Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäseneksi. Jos olet jo jäsen ja jäsenmaksusi on maksettu, on asia siltä osin kunnossa.

Jäsenyys työttömyyskassassa on tärkeä, koska sitä kautta olet kiinni ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa, mikä puolestaan antaa mahdollisuuden tehdä rohkeita päätöksiä kaikissa työelämän käännekohdissa.

Taloudellinen turva unelmien toteuttamiseen

Työttömyysturvan tarkoitus on turvata työttömän työnhakijan taloudelliset mahdollisuudet hakea työtä ja parantaa edellytyksiä päästä tai palata työmarkkinoille korvaamalla työttömyydestä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos jäät työttömäksi on sinun ilmoittauduttava TE-toimistoon työnhakijaksi ja sovittava, miten aiot edistää työllistymistäsi. Tämän jälkeen voit hakea ansioturvaa työttömyyskassasta. Tilanteesi mukaan ansioturvaa maksetaan 300 - 400 - 500 päivän ajalta.

Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on rahaa, jonka turvin voit keskittyä seuraavan työn hakuun tai suunnata osaamistasi kokonaan uudella tavalla. Ansiosidonnaisen määrä riippuu aiemmista tuloistasi. Voit laskea arvion ansiopäivärahastasi YTK:n laskurilla.

Mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen

Nykyisin työttömyysturva mahdollistaa monenlaisen itsensä kehittämisen. Jos jäät työttömäksi tai sinut lomautetaan, on käytössäsi opintojen suhteen yltäkylläisten valintojen herkkupöytä. Omaehtoisesti et voi jättäytyä työstä suoraan ansioturvalle, mutta siihenkin löytyy vaihtoehtoja.

Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa voi siis joustavasti käyttää opintoihin. Siksi unelmien ei kannata antaa murskautua työttömyyteen tai sen pelkoon. Päinvastoin siinä on hyvä mahdollisuus lähteä toteuttamaan haaveita. Vaihtoehtoisia tapoja käyttää työttömyysetuutta opiskeluun ovat sivutoiminen yrittäjyys, lyhytkestoinen opiskelu, työvoimakoulutus sekä omaehtoinen opiskelu. Voit lukea näistä tarkemmin työttömyyskassan sivuilta.

Helppo tie yrittäjyyteen

Ansiopäivärahalla voi myös kokeilla yrittäjyyttä. Jos esimerkiksi työttömänä aloitat yritystoiminnan, ei työllistyminen siinä estä päivärahan maksamista neljän kuukauden ajan työllistymisen alkamisesta lukien. Yritystoiminnasta saamasi tulot huomioidaan ansiopäivärahan määrässä. Neljän kuukauden jälkeen TE-toimisto arvioi, kuinka paljon toiminta työllistää sinua. Jos toiminta työllistää sinua niin paljon, ettet voi vastaanottaa kokoaikatyötä, sinut katsotaan päätoimiseksi yrittäjäksi. Päätoimisena yrittäjänä sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan.

Jos työmääräsi yritystoiminnassa on kuitenkin vähäinen, voi TE-toimisto katsoa sinut sivutoimiseksi yrittäjäksi. Silloin voit edelleen yritystoiminnan estämättä hakea soviteltua ansiopäivärahaa toimeentulosi tueksi.

Onnistu siis turvallisesti työelämän käänteissä ja pidä huoli, että olet YTK:n jäsen.

Näistä puhutaan

Takaisin

Linkki kyselyyn