
Miten selvitä kriisistä? Nappaa YTK:n ja Anna Perhon vinkit työelämän yllättäviin käänteisiin
Monet ovat tänä keväänä täysin uuden äärellä, kun korona sai arjen pakan totaalisen sekaisin. Lomautuslappu, etätyöt tai jopa potkut. Kuinka tästä selvitään? Etsimme vastauksia YTK-Yhdistyksen ja Anna Perhon yhteisessä Uuden äärellä live-webinaarissa, jossa käsittelimme korona-ajan muutoksia, työttömyysturvaa sekä arjen selviytymiskeinoja ja stressinhallintaa.
Hengitä ja hellitä – olemme tukenasi
Elämme kaikki poikkeuksellista aikaa, mutta työttömäksi tai lomautetuksi joutuneille se on totta vielä henkilökohtaisemmalla tasolla. Korona aiheutti yllättävän kriisin, johon kukaan ei juurikaan voinut varautua tai vaikuttaa – kuten ei voitu sen aiheuttamiin työttömyyteen ja lomautuksiinkaan. Tilanne aiheuttaa ymmärrettävästi huolta ja hätää, varsinkin kun on kyse toimeentulosta.
Ensiapua antaa toimiva työttömyysturva
Työttömyys tai lomautus saakin tuntua haastavalta, sillä se on poikkeustila – yllättävä käänne työelämässä. Näissä käänteissä avun ja turvan tarjoaa oma työttömyyskassa. Jos olet YTK:n jäsen ja täytät työssäoloehdon, voit saada ansiosidonnaista päivärahaa. Jos näin ei ole, voit hakea peruspäivärahaa Kelasta.
Ilmoittaudu kuitenkin aina ensin TE-toimistoon, joka antaa lausunnon etuuden maksamiselle. Uudessa tilanteessa on luonnollista tuntea epävarmuutta. Esimerkiksi päivärahan hakeminen ensimmäistä kertaa voi tuntua monimutkaiselta. YTK on apunasi; hyödynnä kattavat nettisivumme ohjeineen sekä sähköinen asiointipalvelumme OmaYTK!
Asiasi etenee ruuhkista huolimatta
Vaikka nyt hakemusmäärät ovat huipussaan ja käsittelyajat pitkiä, tilanne on helpottamassa, kun käsittelyä on sujuvoitettu, automatisoitu ja resursseja lisätty. Teemme täysillä töitä, jotta jäsenemme saisivat rahansa kohtuullisessa ajassa. Tiedotamme säännöllisesti tilanteesta ja viivästyksistä henkilökohtaisesti.
Hakemuksen käsittelyä voit nopeuttaa, kun laitat hakemuksesi ohjeiden mukaan OmaYTK:n kautta, noudatat ehdotettuja hakujaksoja ja ilmoitat tiedot niin täydellisinä kuin mahdollista. Jos jotain puuttuu, otamme yhteyttä. Sinä voit keskittyä tulevaan ja suunnata voimavarasi eteenpäin! Esimerkiksi osa-aikainenkin työ kannattaa, vaikka hakisitkin päivärahaa – käteesi jää silti aina enemmän ja pääset kiinni työntekoon.
Ota askel kerrallaan
Entä miten pitää pää kylmänä kaikessa tässä myllerryksessä ja epävarmuudessa? Tärkeää on oppia sietämään epävarmuutta ja muutoksia. Ne ovat läsnä elämässämme jatkuvasti, mutta korostuvat kriiseissä kuten koronan tai työttömyyden aikana. Pienilläkin asioilla, kuten päivärutiineilla ja tekemällä sen mitä voit, on suuri merkitys.
Muista nämä kriisin ja muutoksen keskellä:
- Ajatuksesi tulevasta määrittelevät myös nykyhetkeä. Jos pystyt näkemään edes vähän valoa tunnelin päässä, voi tämä hetki tuntua jo hieman siedettävämmältä.
- Olet varmasti ennenkin selvinnyt vaikeuksista, joten selviät nytkin. Mikä auttoi sinua viimeksi? Saatko siitä voimaa? Onko haasteilla ollut merkitys tai opettivatko ne jotain?
- Oman tilanteen realistinen kartoittaminen auttaa. Mitä konkreettista, edes jotain pientä, voisin tilanteen parantamiseksi tehdä, vaikka en voisikaan vaikuttaa kaikkeen? Totuuden välttely tai kieltäminen sen sijaan tuottaa enemmän tuskaa.
- Vaihtelu virkistää ja vähän on aina enemmän kuin ei mitään. Tee siis joka päivä ainakin hiukan jotain haastavaa ja lisäksi jotain vain mukavaa itseä palauttavaa (ja hyödytöntä).
- Jaettu huoli on puolitettu huoli. Stressiä usein helpottaa, kun etsii jonkun, jonka kanssa jakaa huolet ja tuntemukset. Yhdessä on myös helpompi tunnistaa asioita, joihin itse voimme vaikuttaa.
- Ole armollinen itsellesi ja muille – olipa kyse sitten selviytymisestä ilman työtä, sen kanssa tai etänä! Pohdi, mikä on tärkeintä juuri nyt. Mikä riittää? Parempi tehty kuin täydellinen!

Aihetunnisteet
#ytklainen #uudenäärellä