
Millaista on arki, kun perheessä vaikuttaa kaksi YouTube-tähteä?
Huovilan perheestä löytyy kaksi kuuluisaa tubettajaa. Isä Sami tunnetaan peli- ja palomiesvideoista, kun taas poika Tito hyväntuulisista vlogeista. Miten tämä tapahtui, millaista on Youtube-perheen arki ja miltä tulevaisuuden työt näyttävät eri sukupolvien silmin? Lue Tixtuun ja FaijaRektaan tarina!
– Mä muistan ku sä alotit, olit Silver 1, äijä oli ihan noobi, hymähtää Tito “Tixtuu” Huovila isälleen, kun muistellaan, mistä pelivideoiden tekeminen YouTubeen lähti.
Vuonna 2013 Sami Huovila alkoi ladata YouTubeen videoita PalomiesSami-kanavalle. Videoissa näkyi palomiehen arkea ja erilaisia harjoitteita, joiden tarkoituksena oli vain jakaa tietoa. Silloin Sami ei seurannut katsojalukuja tai ajatellut, että hänestä tulisi tubettaja. Myöhemmin palomiesvideot jäivät hetkeksi sivummalle, mutta jotain sisältöä teki mieli tehdä. KOVA Esportsin vaikuttajayhteistyön myötä FaijaRektaa nousi varsinkin nuorimpien suosioon pelivideoillaan. Nykyään pelastustyöhön liittyvät videot ovat taas enemmän pinnalla.
Myös Samin poika Tito tarttui kameraan ja perusti 11-vuotiaana kaverinsa kanssa YouTube-kanavan nimeltä Tixbo, jonne julkaistiin pelivideoita. Kiinnostus videoiden tekemiseen kasvoi, ja pian hän julkaisi vlogeja omalla kanavallaan, joka lähtikin nopeasti kasvuun. Nyt Tixtuu-kanavalla on yli 200 000 seuraajaa. Myös Tixtuu on ollut mukana Kovan vaikuttajayhteistyössä.
Vinkit videoeditointiin YouTubesta
Sami muistelee, että Tito nautti jo lapsena esiintymisestä. Jo ennen kuin Tito osasi kunnolla puhua, kamerat kiinnostivat.
– Juuri katseltiin vanhoja kotivideoita, ja melkein kaikissa toistui sama juttu. Jos Tito huomasi kameran, hän tunki naaman kiinni kameraan, Sami naureskelee.
– Kyllä mä olen aina halunnut olla esillä ja olla joku vaikka näyttelijä. Olen seurannut paljon tubettajia ja tavannut heitä miiteissä ja muualla, Tito kertoo.
Tixtuu-kanavan suosion myötä Tito sai huomiota myös tavallisessa elämässä. Jonkin verran esimerkiksi koulussa alkuun tuli “jotain huutelua”, mutta ei mitään isompaa häirintää tai huomiota.
Perhe ja lähin kaveriporukka on ollut alusta asti tukena.
– Lähin kaveripiiri on aina tsempannut paljon. Kun koulua vaihtoi niin sai ehkä vähän enemmän huomiota muilta, mutta aika nopeasti porukka siihen tottui, Tito kuvailee.
Kun Sami aikoinaan aloitti pelivideoiden teon, eivät kaikki ymmärtäneet ollenkaan, mitä se tarkoitti ja miksi Sami käytti siihen aikaa.
– Mua ei oikeastaan ikinä ole hirveästi kiinnostanut, mitä mun ympärillä puhutaan, Sami toteaa.
Molemmat ovat opetelleet videoiden teon käytännössä katsomalla opetusvideoita YouTubesta sekä kokeilemalla käytännössä. Sami oli Pelastuslaitoksella nähnyt kollegansa käyttävän Pinnacle Studio -videoeditointiohjelmaa, ja se tuntui helpolta ja hyvältä vaihtoehdolta.
– Kun Tito alkoi editoimaan videoita ja mietittiin, että millä tehdään, hän halusi ehdottomasti Adoben ohjelmistoja. Mietin että ei hemmetti, nehän ovat ammattilaistyökaluja, Sami muistelee. Siirryin kuitenkin itsekin editoimaan Premierellä, ja nyt olen tyytyväinen siihen, että lähdettiin kokeilemaan sillä, hän jatkaa.
Isä toimitusjohtajana, poika koulunpenkillä
Titon tubetusuran alkupuolella hänen nimiinsä perustettiin toiminimi, jonka kautta hoidettiin esimerkiksi erilaiset yhteistyökumppanuudet. Tämän vuoden alkupuolella pystyyn pistettiin kuitenkin osakeyhtiö.
– Ei se oikeastaan arjessa näy mitenkään eri tavalla. Faija toki on toimitusjohtaja, mutta ei sekään mitään ole muuttanut, Tito kuvailee.
– Niin, olen ainakin siihen asti että Tito täyttää 18. Katsotaan, saanko sitten fudut, Sami nauraa.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että työt hoituvat sulassa sovussa, eikä isä halua liikaa sanella sitä, mitä poika tekee. Sovitut yhteistyökumppanuudet hoidetaan tietysti kunnialla, ja niiden deadlineista isä saattaa välillä muistutella. Muuten Sami ei ota juuri osaa Titon työntekoon, eikä hän myöskään tyrkytä itseään poikansa videoille.
Vanhemman roolissa suhtautuminen oman lapsen pelaamiseen, julkisuuteen ja vaikuttajatyöhön on helpompaa, kun on itse perillä asioista.
– Me ollaan puhuttu, että ei nyt oteta hirveää stressiä siitä videoiden tekemisestä. Nyt kun se on ammattimaista, niin totta kai paineetkin ovat suuremmat, mutta kun tiedetään että katsojat kyselee seuraavien videoiden perään, niin me vanhemmat ei haluta aiheuttaa yhtään enempää painetta, Sami kuvailee arkea.
– Tällä hetkellä mun videoiden tekeminen on aika impulsiivista, et sit kun tuntuu siltä että tulee hyvä idea, niin otan kameran käteen ja kuvaan ja editoin. Silleen tulee parhaat videot, kun tekee täydellä fiiliksellä, Tito kertoo.
Tito opiskelee tällä hetkellä itselleen ammattia media-alalla. Opinnot alkoivat tänä syksynä, ja vaikuttaa siltä, että valinta on ollut oikea.
– Ainakin tähän saakka on ollut jopa rennompaa kuin yläasteella. On kiva, että luokassa on tyyppejä, jotka on kiinnostuneet samoista asioista ja voidaan puhua niistä, Tito kertoo.
Koko perhe on tukenut Titoa niin tube-uralla kuin opiskelualan valinnassa.
– Puhuttiin siitä, että varmasti sopii Titolle, kun on jo vahva osaaminen kuvaamisesta ja editoinnista. Mutta toisaalta on pieni pelko siitä, että onko koulu sitten liian helppoa, Sami pohtii.
– Toisaalta voit ainakin haastaa opettajia, ja nyt mä voin tulla pyytämään sulta aina apua, Sami lisää Titolle.
Työskentely toimii siis tiimissä myös perheen sisällä. Tixtuu ja Faijarektaa ovat hyviä esimerkkejä henkilöbrändeistä, somevaikuttajan työstä ja uudenlaisista ammateista sekä uusista työn tekemisen tavoista. He ovat lisäksi onnistuneet avartamaan eri sukupolvien näkemyksiä siitä, mikä kaikki voi olla tulevaisuudessa “oikeaa” työtä - tai on sitä jo nyt!
YTK-Yhdistys ja KOVA tekevät yhteistyötä ja tutkivat yhdessä, mitä kaikkea ovat tulevaisuuden työt - esimerkkinä #ammattinaesport.
Henkilöbrändi - eli mikä?
Artikkeli on osa uutta Henkilöbrändi-juttusarjaamme, jossa esittelemme erilaisia uratarinoita ja henkilöbrändiin liittyviä työelämän käänteitä.
Lue myös:
Esportsammattilainen Teemu "Spamned" Rissanen - Väsymätön viihdyttäjä
Vaikuttaja, henkilöbrändi, sometähti ja blogaaja Satu Rämö - Henkilöbrändi on myyntityötä
Asianajaja Emilia Hodge - Juridiikka on henkilöbrändin kaveri