Huijareita(ko) liikenteessä?
YTK-Yhdistyksen syksyllä teettämän kyselyn mukaan joka kymmenes vastaaja kokee töissä pelkoa siitä, ettei osaa tai ole tarpeeksi hyvä. Tämä korostuu naisilla (14 %) miehiä (8 %) enemmän.
Kuulin viikonloppuna menestyneestä naisesta, joka haluaa tänä vuonna lukea 100 bisneskirjaa. Toinen taas onnistuu edistämään uraansa neljän lapsen harrastusten ja flow-joogaopettaja-koulutuksen ohessa. Instagramin uutisivirrassa silmiini vyöryvät energiset kuvat superinspiroivista workshopeista, onnistuneista kick-offeista ja kuplivista after workeista.
Toisaalta lukeminen ja liikkuminen kuuluvat monen suomalaisen lempiharrastuksiin ja asiantuntijatehtävissä työpajat ja projektien aloitustilaisuudet ovat arkipäivää. Teen itsekin kaikkea tätä jos ei nyt päivittäin niin viikottain. Miksi kuitenkin tulee olo, että en tällaisenaan riitä?
Vertailu on kaikkien syndroomien alku
On helppo haksahtaa ajatusvirheeseen, jossa tekee todelliselta tuntuvaa vertailua itsestä muihin pelkästään olettamusten perusteella. Minä luon ne olettamukset muista, joihin itseäni vertaan. Olettamukseni muista eivät ole faktaa vaan puhdasta fiktiota.
Pahimmillaan nämä ajatusvirheet vaikuttavat ammatilliseen itsetuntoon. Puhutaan huijarisyndroomasta, josta kärsivä pätevä henkilö ei usko itseensä, vaan ajattelee huijaavansa muita luulemaan, että on hyvä työssään. Pahimmillaan ajattelutapa voi johtaa uupumiseen ja jopa masennukseen.
Ylennykset, palkankorotukset ja menestys työelämässä olisivat jollekin herkkua, mutta ei huijarisyndroomasta kärsivälle. Mitä korkeammalle työelämän tikapuita kiivetään, sitä enemmän on älykkäitä osaajia ympärillä, joihin verrata itseään vähättelevästi. Tämä johtaa entistä kovempaan työntekoon, pidempiin työpäiviin ja jatkuvaan ylisuorittamiseen, joka lopulta uuvuttaa kovemmankin työn sankarin.
Itsetunto auttaa tässäkin!
Huijarisyndroomasta kärsivät tutkimusten mukaan eniten koulutetut nuoret naiset, jotka ovat uransa alussa, mutta myös miehet. Ilmiötä on tutkittu psykologian piirissä jo 1970-1980-lukujen vaihteesta lähtien. Voisiko kyseessä olla myös meidän suomalaisten perisynti siitä, että olemme tottuneet konsensukseen, eikä ole yleisten hyvien tapojen mukaista nostaa itseään liikaa esille joukosta, vaan vaatimattomuutta ja jopa jonkinlaista itsensä vähättelyä arvostetaan?
Huijarisyndroomahan on lopulta sosiaalisesti rakentuva ilmiö, joka kehittyy meidän omassa kielenkäytössämme ja toiminnassamme suhteessa muihin. Mitä paremmin tunnen itseni, omat vahvuuteni ja heikkouteni ja mitä avoimemmin niistä viestin, sitä helpompaa (työ)elämä on.
Muistetaan siis dialogi. Johdon on pystyttävä avoimesti pohtimaan omia heikkouksiaan ja opittava antamaan relevanttia kannustusta. Jokaisen meistä on harjaannuttava omassa viestinnässämme ja siihen on paljon apua tarjolla! YTK-Yhdistyksestä saat avuksesi esimerkiksi uracoachingia ja palveluita oman potentiaalin tunnistamiseksi.
Jännittääkö? Niin minuakin.
Kirjoittaja on Ilona Kangas, YTK:n viestintä- ja asiakkuuskokemusjohtaja, joka on huijari itsekin.
