Satu Rämö Islannissa

Henkilöbrändi on myyntityötä

Featuring: Satu Rämö

Vaikuttaminen, henkilöbrändi, sometähteys ja blogaaja. Kaikki nykyisin varteenotettavia ammatteja. Vielä reilut 10 vuotta sitten vain ani harva sai somettamisesta tai vastaavasta korvauksia. Nyt ala työllistää jo melkoisen joukon ammattilaisia. Joillakin ammattilaisuus voi olla vielä hakusessa, eivätkä he tiedä miten siihen suhtautua. Henkilöbrändinä oleminen on pohjimmiltaan myyntityötä ja siinä onnistuu, jahka oma kulma ja tyyli löytyvät. Tämän tietää alan konkari Satu Rämö, joka on tehnyt vaikuttamistyötä ilmiön alkuhämäristä lähtien.

Kukapa ei Satu Rämöä tuntisi. Islannin kuuluisin suomalainen ja Suomen kuuluisin islantilainen, tuttu niin matkaoppaista, blogeista, somekanavista kuin kirjoistaankin. Blogit kertovat kiinnostuksen aiheista. Niitä ovat ainakin Islanti, perhe ja arki, matkailu ja hyvinvointi.

Hänen uusin kirjansa Talo meren rannalla on ollut huikea myyntimenestys. Se ei kuitenkaan hidasta naisen tahtia. Some myllyttää viestejä vimmatulla tahdilla. Osa sisällöistä viittaa meren rannalla sijaitsevan talon remonttipuuhiin, osassa sisällöistä kerrotaan jonkun pesuaineen ominaisuuksista ja seuraavaksi näytetään joku hauska meemi, ja tuossa tuokiossa ollaankin jo perheen kanssa luontopyöräilemässä uskomattoman vehreissä islantilaismaisemmissa. Täydellisen koukuttavaa ja suorastaan hengästyttävää. Mutta kuinka ihmeessä hän jaksaa tykittää moisella vauhdilla tuota määrää sisältöä?

"Se on somevaikuttajan työtä!"

...pamauttaa Satu. ”Tykkään toki myös luoda hidasta mediaa eli kirjoittaa kirjoja ja sen sellaisia, mutta arkinen sometehtailu on osa identiteettiäni”, hän avaa.

Aktiivisesta sometuksesta ja tunnettuudesta on tietenkin hyötyä myös kirjamarkkinoinnissa. Ne parantavat myyntiä.

Somesta ammatti

Satu Rämö on ollut alalla pitkään, ja häntä voisi jopa luonnehtia konkariksi, vaikka eihän someilu vakavasti otettavana liiketoimintana ole kuin 10–15 vuoden ikäinen.

”Lehdistötiedotteiden ja pr-vetoisten viestien saaminen läpi medioihin oli aikanaan hankalaa ja muistutti osin arpapeliä. Miten ihmeessä saada julkisuutta?” Rämö kertaa viestintäkonsultin aikojaan.

”Laiskuuksissani ajattelin, että voih, kunpa saisin viestini kerrottua ihmisille suoraan, eikä tarvitsisi kierrellä ja kaarrella mitä erilaisimpien välikäsien kautta. Samalla vaivalla pitäisi löytyä muitakin keinoja.”

Esikoislapsi oli samaan aikaan tulossa. Se oli hämmentävää aikaa ja aiheeseen liittyvää sopivaa tietoa ei oikein löytynyt. Myös tuleva äidin rooli pohditutti.

”Asuimme Islannissa jo silloin. Tunsin, että olisi tärkeää päästä pölisemään äitiydestä myös omalla äidinkielellä”, Rämö muistelee.

”Perustin blogin ja aloin kirjoittaa tuntemuksistani. En odottanut suurta yleisöä, mutta sitäpä alkoi tulla”, hän kertoo.

”Olin valmiiksi ammattikirjoittaja eikä itsensä ilmaiseminen tuottanut vaikeuksia. Mietin, että Ruotsissa tästä joku saa oikeasti rahaa. Yleensä asiat tulevat Suomeen muutaman vuoden viiveellä, joten eiköhän tämäkin kotomaahan rantaudu.”

Samaan aikaan toimittajien ja varsinkin freelance-toimittajien roolit alkoivat muuttua ja palkkiot hupenivat vauhdilla.

Satu Rämö kahvilassa

"Ymmärsin, että olen digipuolella hyvä. Huomasin, mitkä sisällöt myyvät ja kiinnostavat, ja mitkä eivät."

Totuus työstä

Pelkona on: pitääkö someammattilaisen kertoa kaikki? No, ei tietenkään. Ei tarvitse. Tärkeintä on vain se, että kerrottu on totta. Somessa ei pysty feikkaamaan. Ammattinäyttelijät ovat erikseen ja etukäteen huolella laaditut mainokset kuuluvat kokonaan eri genreen.

Näin tuumii Satu Rämö, jonka oma henkilöbrändi syntyi vahingossa. Häntä ei pelottanut sotkea omaa elämää ja työtä.

”En ollut muutenkaan tiettyyn työhön ja paikkaan sitoutuvaa sorttia ja huomasin, että tämä on työ, jota pystyy tekemään käytännössä mistä tahansa. Olin valmis.”

Henkilöbrändinä olemiseen liittyy kuitenkin ehtoja. Totuudessa pitäytyminen on niistä tärkein. Millä kärjellä kukin lähtee matkaan, on oma valinta.

”Opportunistina mietin, millä kärjellä voisi tehdä rahaa. Ihan näin kylmäveristä se ei käytännössä ole. Oleellista on myös se, mitä henkilöbrändi kokee tärkeäksi. Aina pitää pystyä laittamaan itsensä likoon, mutta muut ihmiset pitää huomioida. Ystäviä, perheenjäseniä ei voi tuosta vaan tuoda mukaan omaan viestintäänsä, ainakaan ilman lupaa”, Rämö pohtii.

"Tyyli voi syntyä siitä, että osaa jonkun asian valtavan hyvin"

Henkilöbrändi siis syntyy aitoudesta, mutta tarvitaanko muuta?

”Oma tyyli. Sitäkään ei tarvitse välttämättä miettiä sen tarkemmin ja keksiä itselleen väkisin jotain päälle liimattua. Tyyli voi syntyä siitä, että osaa jonkun asian valtavan hyvin”, Rämö opastaa.

Ammattiosaamisen esitteleminen voi siis riittää. Joskus erottautumiseen riittää asiavetoinen puhuminen. Se ei Satu Rämön mukaan estä vahvan henkilöbrändin syntymistä.

”Ihmiset ovat erilaisia, omaa kuvaansa ei tarvitse rakentaa erilaiseksi kuin mitä itse on. Se on rehellistä, siitä tässä on kyse. Kohderyhmätkin pysyvät silloin reilusti ominaan eli what you see is what you get -periaate toimii hyvin”, hän tiivistää.

Siloittamatonta erottuvuutta

Omana itsenä oleminen on tärkeää, mutta viime aikoina on yleistynyt siloittelematon sisältö.

Satu Rämö nojaa kalliota vasten

”Miljoonilla muilla on käytössään samat erikoisefektit ja naamaa tasoittelevat tehosteet. Nyt saa vatsamakkarat näkyä ja meininkinä on, että suodattamaton some on hyvä!” Rämö paljastaa. ”Sitä paitsi, se on inhimillisyyttä ja se on ihanaa. Sitä ei voi edes täydellisesti matkia.”

Onko kyse siitä, että ollaan parempia ihmisiä vai onko kyse kuitenkin erottuvuudesta?

”Ehkä vähän molemmista. Tajusin suodattamattomuuden trendin jo varhain ja oikeastaan vahingossa. En itse jaksa hirveästi meikata tai keskittyä asuvalintoihin. Nyt studiovalaistuksen, harkittujen kukka-asetelmien puute ja meikittömyys ovatkin valtavirtaa. Tiedostan toki, että trendit muuttuvat ja uusi suuntaus voi taas tulla ties mistä suunnasta.”

Henkilöbrändinä ja vaikuttajana oleminen ovat tuoreita ammatteja. Alalta löytyy todella monenlaisia tekijöitä ja kirjo on valtava. Vaikuttajamarkkinointiin käytetään yhä enemmän ja enemmän rahaa, ja trendi on kasvava.

Satu Rämö kertoo, että asiakkaiden mielestä on vaikea löytää ammattimaisia toimijoita. Huipputekijöitä löytyy, mutta sitä on vaikea tietää etukäteen.

”Ammattikuntaa on myös mahdoton paketoida. Työn olemus saattaa sekin muuttua. Siinä kun kirjoittavan ammattilaisen eli toimittajan tai kirjailijan työn ydin on pitkään pysynyt samalaisena, muuttuu vaikuttamisen rooli alati. Ytimestä löytyvät käytännössä vain aitous ja se, että osaa viestinsä mahdollisimman hyvin”, Rämö sanoo.

Eikä henkilöbrändinä toiminen ole Rämön mukaan todellakaan 8–16-työtä. Vaikuttaja ei ole vain asiakkaansa viestin välittäjä vaan paljon enemmän. Siihen kytketään myös reilu ripaus omaa persoonaa. Palkkiotkin ovat mukavia.

”Rahallinen korvaus on osa sitä, mutta se kun asiakkaat palaavat kerta toisensa jälkeen, se miellyttää ehkä vielä enemmän. Jos asiakkaat ja kohderyhmä eivät ole tyytyväisiä, he eivät palaa.”

Myyntityötä se on

Tämä voi tulla myös mainostaville asiakkaille yllätyksenä. Vaikuttajat ovat todella paljon tekemisissä brändien ja niiden suorien käyttäjien kanssa. Kysymyksiä tuotteista ja palveluista tulee tämän tästä eikä tietoa ole aina riittävästi tarjota. Asiakaspalvelun määrä saattaa yllättää myös vaikuttajan.  

Henkilöbrändinä ja vaikuttajana oleminen on siis mitä suurimmissa määrin myyntityötä.

”Myynti on mahtavaa, se on tässä hommassa edellytys. Joskus sitä pitää myydä myös itselleen”, Rämö nauraa.

Kaikkea ei voi kuitenkaan myydä, periaatteet pitää Rämön mukaan muistaa, ja epäaitous näkyy nopeasti. Jos fokus hämärtyy, yleisö huomaa sen pian, eikä ole tyytyväinen. Siksi tämä ei ole ahneiden ala.

Satu Rämön mielestä sana henkilöbrändi kuulostaa isolta. Mutta sitä se ei ole.

Satu Rämö seisoo kallioiden välissä

”Hyvä henkilöbrändi on sitä, jota teet joka päivä. Se ei ole selkeä onnistumisprosessi, vaan brändiksi muuttuminen tulee ajan myötä”, Rämö kuvailee. Ja jos suunta tuntuu huonolta tai epämiellyttävältä, sen voi hänen mukaansa pyöräyttää uusiksi vuodessa.

Kolme asiaa, jotka Satu Rämön mielestä ovat henkilöbrändinä olemisessa tärkeintä:

  1. Kaiken kertomasi pitää olla totta – kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kertoa.

  2. Puhu vain niille, jotka ovat tärkeitä, ja joita asia koskettaa. Kanavat valikoituvat sen mukaan.

  3. Toista, toista, toista. Kun sinua kyllästyttää, muita ihmisiä ei. He näkevät paljon muutakin, joten sinun viestisi on ainutlaatuista.


Kirjoittamaton tulevaisuus

Somevaikuttaminen ja henkilöbrändinä toiminen ovat luovaa työtä. Se voi myös askarruttaa tulevaisuuden näkökulmasta.

”En sitä hirveästi murehdi. Mitään viisivuotissuunnitelmia minulla ei ole ja normaalistikin elän noin kahden kuukauden aikaikkunalla. Tämä työ on ajassa elämistä ja tarttumista mahdollisuuksiin”, Rämö kertoo.

”Kun korona tuli, iso osa tuloista lähti ja piti nopeasti keksiä tilalle uusia tulomuotoa. Niinpä aloitin verkkokurssit ja virtuaalimatkat.”

Rämö kertoo olevansa lyhyellä aikavälillä tosi suunnitelmallinen, pitkällä aikavälillä ei niinkään.

”Tiedän, että tällainen elämänasenne ja suhtautuminen töihin ei sovi kaikille.”

"Jotain uutta ja jännittävää pitää aina olla tekeillä. Sellainen kiehtoo.”

Uusi talosta kertova kirja on ollut esillä lukuisissa keskusteluissa. Kuinka kauan aiotte asua siellä, ikuisestiko, kun teette sitä remonttiakin? ”No, ainakin loppuvuoden, saa nähdä”, Rämö hörähtää.

”Jotain pysyvyyttä keksin itsestäni”, Rämö yllättää lopuksi.

”Tutkin sukuani, ja huomasin että kaikki isovanhempani ovat Karjalasta. Luin jostain gradusta, että karjalaisille on tyypillistä juurettomuuden tunne, että sellainen on periytyvää. Se ei siis ole mitään surullista, tunnistan tuon piirteen itsessäni. Taidan kaikesta huolimatta olla osa pidempää ketjua, jota en ollut huomannut aiemmin. Se oli pysäyttävää.”

Diginomadin ja somevaikuttajan päässä raksuttaa pysyvyyden havainnon jälkeen jo seuraavat sisältöideat. Yhtä ei voi vielä paljastaa, mutta toinen liittyy käsitöihin.

Satu Rämö istuu kalliolla

”Tavoitteena olisi tehdä islantilainen neulekirja eli kauniiden neuleiden opas. Itse en tiedä neulomisesta mitään, ajatuskin kauhistuttaa, mutta taidan ottaa siihen kaveriksi sellaisen, joka osaa. Jotain uutta ja jännittävää pitää aina olla tekeillä. Sellainen kiehtoo.”


Henkilöbrändi - eli mikä?

Artikkeli on osa uutta Henkilöbrändi-juttusarjaamme, jossa esittelemme erilaisia uratarinoita ja henkilöbrändiin liittyviä työelämän käänteitä.

Lue myös:

Etuja YTK-Yhdistyksen jäsenyydellä

YTK:n jäsenyys todella kannattaa, sillä vain 18 euron lisämaksulla vuodessa saat käyttöösi tuhansien eurojen arvoiset, jatkuvasti päivittyvät YTK-Yhdistyksen edut ja palvelut työhön sekä vapaa-aikaan. Muista siis hyödyntää jäsenetusi!

Näistä puhutaan

Takaisin

Linkki kyselyyn