
”Tuli mietittyä positiivisen kautta, mitä tarvitsen nykytyössä tai tulevaisuudessa” – uravalmennus toi Annikalle uskoa mahdollisuuksiin
Jäsenemme Annika tunsi olevansa hukassa oikean suunnan suhteen urallaan ja mietti alanvaihtoa tai opiskeluja. Terveyshuolet lisäsivät painetta muutokseen, omaan itseen panostamiseen ja uusien urien pohdintaan. Uravalmennuksen myötä hän sai prosessin käyntiin ja lisää uskoa siihen, että muutos on mahdollinen ja tulevaisuudessa on moniakin eri vaihtoehtoja. Lue lisää, miten Annika hyötyi valmennuksesta haasteista huolimatta!
”Uravalmennuksessa hahmotin itselleni selkeämmin kaksikin eri tavoitetta – pitkän aikavälin ja nykytilan. Terveyshaasteiden takia haluan ensin keskittyä kohentamaan nykyistä tilannetta, vointiani ja kykyjäni niin, että jaksan ja pääsen eteenpäin pohtimaan pidemmässä juoksussa sitä, mitä tulevaisuudelta haluan”, pohtii jäsenemme Annika.
Hän osallistui YTK-Yhdistyksen jäsenetuihin kuuluvalle uramuotoilukurssille ja -valmennukseen juurikin saadakseen apuja tulevaisuuden suunnan löytymiseen.
”Oivalsin valmennuksessa erityisesti kolme asiaa, jotka ovat minulle nykyisessäkin työssä tärkeitä: vapaus, into ja raamit, jotka määrittelevät paljon sitä, mikä on riittävää”, kertoo teknisellä alalla insinöörinä pitkään työskennellyt Annika. Niiden kautta hän mietti paljon omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja muutoksia nykyiseen tilanteeseen, mikä on auttanut työssä jaksamista ja viihtymistä.
”Esimerkiksi työparin saaminen ja yhdessä tiiminä tekeminen on tuonut lisää intoa ja luonut selkeämpää kuvaa siitä, missä näen itseni esimerkiksi 5 vuoden päästä.”
”Tulevaisuuden suunnittelu on paljon helpompaa, kun on terve ja työkykyinen”
Valmennuksen ansiosta Annika kertoo nyt jaksavansa ja osaavansa ajatella tulevaisuutta pidemmälle. ”Toki sairasteluiden takia mietin, jaksanko tehdä kurssin tehtäviä aktiivisesti, mutta toisaalta osiot oli pilkottu sopivan pieniin pätkiin, joita oli helppo työstää aina välillä ja valmentajalta sai tukea”, Annika miettii. Verkkokurssin tehtävät olivat Annikan mukaan hyviä itsenäiseen tekemiseen ja hän aikookin palata niihin vielä myöhemmin uudelleen.
”Ymmärsin valmennuksen myötä paremmin, että voin itse vaikuttaa asioihin ja kurssin tehtävät auttoivat esimerkiksi kertomaan selkeämmin omalle esimiehelle omista tavoitteista ja toiveista. Ennen kaikkea tuli mietittyä positiivisen kautta, mitä tarvitsen nykytyössä tai tulevaisuudessa – eikä pelkästään sitä, mitä on pielessä.”
Haastavinta Annikan mukaan onkin ollut myöntää itselleen, että tarvitsee apua työuran suunnittelussa, koska haluaisi vain korjata ja laittaa kaiken kuntoon itse. Urasuunnittelun ammattilaisten ja tehokkaan kurssin avulla muutos kuitenkin konkretisoitui ja lähti vauhdilla käyntiin. Annikalle on vielä avoinna, mitä hän tarkalleen ottaen tulevaisuudessa työltään haluaa, mutta ensimmäinen ja tärkein askel on nyt otettu.
Hyödynnä jäsenetusi!
Ennakoi tulevaa ja hyödynnä – 50 % jäsenetusi: YTK-Yhdistyksen jäsenenä saat WorkDay Designersin uramuotoilun verkkokurssin hintaan 47,50 € (norm. 95 €).