Niin mikä ihmeen esports?

Mikä tahansa pelaaminen ei ole e-urheilua

Vaikka e-urheilusta puhutaan usein uutena ilmiönä, on se saanut alkunsa jo vuosikymmeniä sitten. Elektronisen urheilun historia ylettyy jo 1950-luvulle, kun olemassa olevia pelejä, kuten shakkia, alettiin digitalisoimaan. Siitä asti, kun pelikoneita on löytynyt pelihalleista, pelaajat ovat kilpailleet toisiaan vastaan.1980-luvulla mukaan tulivat kansalliset sijoituslistat, jonka jälkeen sijoitus ei ollut lukittuna enään tiettyyn koneeseen, vaan se näkyi myös muiden pelihallien pelaajille.

Suuri harppaus e-urheilun kehitykselle oli Internetin yleistyminen, sillä se mahdollisti kilpailun kaukana olevien pelaajien kanssa. Netin yli pelattavat turnaukset ovat yleisiä, mutta yleensä suurimmat turnaukset pelataan paikan päällä. Kuitenkin vuonna 2020 suurin osa turnauksista pelattiin kokonaan netin yli koronaviruspandemian vuoksi. 

Kilpapelit jakautuvat useampaan eri alalajiin eli genreen. Yleisimmät genret e-urheilupeleistä ovat RTS- strategiapelit (esimerkiksi Starcraft II), FPS - ensimmäisen persoonan ampumapelit (esimerkiksi CS:GO) ja MOBA - taisteluareenamoninpeli (esimerkiksi League of Legends). Lisäksi kilpailua löytyy urheilupeleistä, kuten NHL- jääkiekkopelistä ja FIFA-jalkapallopelistä sekä ajopeleistä.

Tunnetuimpia kilpapelejä ovat Counter-Strike: Global Offensive, League of Legends, Overwatch, Dota 2 ja Starcraft II. Kuitenkin esimerkiksi Overwatchin suosio on viime aikoina laskenut, sillä moni ammattipelaaja on vaihtanut uuteen peliin Valorantiin. 

Jotta peli olisi kilpapeli, tulee sen sisältää kilpailullisuutta ja kilpailullinen menestys pitää palkita. Pelaajakuntaa pitää tietysti löytyä - esimerkiksi Suomessa maailman suosituin videopeli League of Legends otti harppauksia eteenpäin vasta, kun Telia Esports Series lähti Pohjoismaissa järjestämään omaa sarjaansa pelissä. Aiemmin suomeksi selostettua LoLia nähtiin lähinnä Elektronisen urheilun suomenmestaruuskisojen aikaan, mutta nyt sarjojen ollessa käynnissä pelejä tulee viikoittain.

Miksi e-urheilusta kannattaa olla kärryillä?

E-urheilu kasvattaa edelleen suosiotaan jatkuvasti, ja varsinkin pitkälti eristyksissä vietetty vuosi 2020 toi uusia seuraajia peleille: Esports Charts -tilastojen mukaan League of Legendsin maailmanmestaruuskisat olivat jälleen vuoden katsotuin e-urheilutapahtuma, ja yhteensä Worldsien parissa vietettiin 139 miljoonaa katselutuntia. 

E-urheilun viehättävyys perustuu siihen, että ihmiset ovat kautta aikojen halunneet nähdä taidokkaiden ihmisten yltävän suorituksiin, joihin oma osaaminen ei riitä. Vaikka varsinkin huippujoukkueiden pelaaminen voi näyttää helpolta, vaatii se taakseen useita tunteja tavoitteellista pelaamista, säännöllistä harjoittelua ja terveellisiä elämäntapoja - aivan kuten perinteisen urheilun huipullakin.

Vaikka e-urheilusta puhuttaessa keskiöön nousee usein juurikin huipputaitojaan esittelevät pelaajat, kannattaa muistaa, että jatkuvasti kasvava ala myös työllistää kasvunsa myötä yhä useampia ihmisiä. E-urheiluorganisaatioissa voi työskennellä myynnin ja markkinoinnin osaajia, graafikoita, managereita ja valmentajia, suuret turnaukset vaativat monia käsipareja onnistuakseen, ja alalla luodaan jatkuvasti paljon uutta - ikinä ei voi tietää, kenen taitoja tarvitaan seuraavissa projekteissa. E-urheilu on loistava esimerkki siitä, että työelämä ja ammatit muuttuvat jatkuvasti: Moni alalla pitkään ollut on aloittanut työnsä tekemällä sitä “rakkaudesta lajiin”, mutta työllistää nyt itsensä sillä täysipäiväisesti. Toisen silmissä hömpötys voi olla toiselle leipätyö.

Linkki kyselyyn