Täysjäsenyys halpenee

Suomen suosituimman työttömyyskassan YTK:n ansioturva sekä YTK-Yhdistyksen laajat työelämäpalvelut maksavat ensi vuonna yhteensä vain 123 €, eli noin 10 % vähemmän kuin tänä vuonna. Mikäli valitsee ainoastaan kassapalvelun, summa on 99 € vuodessa.

“Kuluvan vuoden työttömyys on ollut viime vuoden ennusteita pienempi, ja rahastomme ovat hyvässä kunnossa. Ensi vuoden työttömyysennuste on myös epävakaasta maailmantilanteesta huolimatta maltillinen. Laskemme jäsenmaksuamme, sillä voimme nyt hyvillä mielin niin tehdä”, kertoo Yleinen työttömyyskassa YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen. 

Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenmaksun vahvistaminen vaatii vielä Finanssivalvonnan virallisen hyväksynnän. 

Laaja palveluvalikoima jäsenten tukena työelämässä

YTK:n jäsen voi valita palvelupakettiinsa myös YTK-Yhdistyksen tarjoamat työelämäpalvelut. Näihin kuuluu kattava oikeudellinen apu, juristien henkilökohtainen palvelu ja tarvittaessa turvaa tuova ammatillinen oikeusvakuutus. Palvelut auttavat myös silloin, kun haluaa nopeuttaa työllistymistä tai vaikka vaihtaa uraa. Arjessa jäsenen apuna on mm. vapaa-ajan tapaturmavakuutus.

YTK-Yhdistyksen vuosimaksu on ensi vuonna 24 € ja se kuuluu YTK:n täysjäsenyyteen, 123 € vuodessa. “Koemme, että meidän tehtävänä on kannustaa ja tukea jäseniämme muuttuvassa työelämässä. Siksi kehitämme työttömyysturvan lisäksi jäsenillemme laajasti erilaisia työelämässä tarvittavia palveluita. Myös näitä palveluita haluamme tuottaa kustannustehokkaasti ja pitää täysjäsenyyden hinnan matalana”, sanoo YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.

YTK:n täysjäsenyys todella kannattaa, sillä vain 24 € lisämaksulla vuodessa saat käyttöösi tuhansien eurojen arvoiset, jatkuvasti päivittyvät edut ja työelämäpalvelut:

  • Lakikaveri 

    Lakikaverilta saat lakiapua työelämän kimuranteissa tilanteissa ja työsuhdeasioissa. Lakikaveri-juristeille voit soittaa vaikka heti, ja henkilökohtainen juristin selvityspalvelu on käytössäsi, kun olet ollut YTK:n täysjäsen vähintään 6 kuukautta. Käytössäsi on myös kattava tietopankki sekä chatbot Sulo.
    Tutustu Lakikaveriin!

  • Vakuutukset 

    YTK:n täysjäsenen monipuolisiin vakuutuksiin kuuluvat ammatillinen vastuuvakuutus, ammatillinen oikeusturvavakuutus sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Saat siis luotettavaa turvaa töihin ja vapaa-ajalle.
    Katso kaikki vakuutukset! 

  • Työnhaku, ura ja koulutukset 

    Haetko töitä, kaipaatko muutosta tai uutta opiskeltavaa? YTK:n täysjäsenenä saat laajasti erilaisia työkaluja avuksi työnhakuun, uramuutoksiin ja oman osaamisesi kehittämiseen, muun muassa tuhansia ilmaisia verkkokoulutuksia.
    Lue lisää työnhaku- ja urapalveluista sekä koulutuksista! 

  • Hyvinvointi ja virkistäytyminen 

    Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi tarjoamme täysjäsenille etuja ja alennuksia aina hotelli- ja kylpylätarjouksista mindfulnessiin sekä joogaan ja muihin liikuntapalveluihin.
    ​​​​​​​Tutustu hyvinvointiasi edistäviin etuihin! 

  • Arjen säästöjä 

    Kaiken edellä mainitun lisäksi täysjäsenet saavat fiksuja arjen säästöjä esimerkiksi lakipalveluista, tietoturvasta ja autonvuokrauksesta. Täysjäsenenä säästät satoja, jopa tuhansia euroja! 
    ​​​​​​​Kurkkaa siis loputkin jäsenedut täältä!

Lue myös:

Linkki kyselyyn